Tiistaina herättiin sitten kuuden jälkeen aamulla ja verhot vedettiin auki kaikki sormet ja varpaat ristissä hyvää säätä toivoen. Homma oli nimittäin niin, ettei snorklausretkestä olisi tullut mitään jos sää olisi ollut viime päivien tapaan sateinen. Aurinko ei paistanut, muttei vettäkään kyllä tullut, eli fiilis oli ihan kohdillaan heti aamusta. Nopean aamiaisen jälkeen päivä vaikutti hieman jopa kirkastuvan ja venekuskia odotellessa leviteltiinkin aurinkorasvaa toiveikkaina pohkeisiin. Botskiin kiivettiin kahdeksan jälkeen Adventure Clubin sukellusoppaan, kolmihenkisen ranskalaisperheen ja varmasti maailman meriä paljonkin nähneen, merikarhumaisen sekavan kapteenin kanssa ja lähdettiin seilaamaan The Beach-elokuvasta tuttua Phi Phi Leh-saarta kohti.
Ilman kirkkaudesta huolimatta edellispäivien myrskyt olivat sekoittaneet vesiä sen verran, että näkyvyys pinnan alla oli kuitenkin pettymykseksemme melko huono ja pari ekaa spottia osoittautuivatkin melko turhiksi uintireissuiksi. Kyllähän siellä kaloja ja korallia tietysti oli, mutta verrattuna esimerkiksi Filippiineillä viime kuussa koettuihin kristallinkirkkaisiin näkymiin, pettymys oli melkoinen. Harmittavasti myrskyt olivat tuoneet mestoille myös komean kokoisia meduusoja ja muutama sivuosuma tulikin koettua heti kättelyssä. Ei nyt tietenkään mitään vaarallista tai rampauttavaa, mutta kevyt RipCurlin surffipaita vaihtui kuitenkin melko nopeasti retken hintaan sisältyneeseen, Adventure Clubin märkäpukuun. Sen verran vittumaiselta meduusaan osuminen tuntuu.
Muutaman paikan kokeilemisen jälkeen jouduttiin kuitenkin toteamaan yksimielisesti, ettei snorklaamisesta nyt vain yksinkertaisesti tulisi mitään ja keskityttiin muutaman kuvankauniin laguunin ja muiden pinnanpäällisten maisemien katsastamiseen. Ihan komeat saaret nämä kyllä ovat, sitä ei voi kieltää.
Ja totta kai retki vei myös siihen näiden mestojen suurimpaan turistinähtävyyteen, eli Maya Beachille, joka siis on juuri se ranta, jossa The Beach kuvattiin. Leonardo DiCaprion eskapistisen hippiroolihahmon haamu leijui vahvana retkueemme yllä ja odotuksissa oli tietysti kuvankaunis, autio paratiisiranta. Laguuniin mennäkseen piti ensin hypätä botskista ja uida kalliolle rakennetuille portaille, joiden päästä lähti perille vievä polku. Rappusille pääseminen osoittautui tuulen yltyessä melko haasteelliseksi tehtäväksi ja ranskisperheen äiti meinasikin jättää leikin kesken paiskauduttuaan komeasti portaita päin suuren aallon heittämänä.
Maya Beach oli kyllä helvetin kaunis mesta; varmasti toistasataa metriä korkeat kalliot muodostivat komeat kehykset vitivalkoiselle hiekkarannalle ja silmänkantamattomiin edessä siintävälle turkoosille merelle. Idyllin valitettavasti rikkoivat melko tehokkaasti paikalla hengailleet pari sataa muuta turistia. Oli uimataidottomia aasialaisia pelastusliiveissään, high tiden avulla sisälle laguuniin ajaneita pikaveneitä, itkeviä lapsia ja kirkuvia aikuisia. Itselleen ei voinut kerta kaikkiaan olla nauramatta; totta kai kaikki halusivat saada valokuvakansioonsa palan elokuvahistoriaa. Olisihan se pitänyt arvata. On sanomattakin selvää, ettei paikalla viihdytty muutamaa minuuttia pidempään.
Ja jotta floppiretki olisi ollut täydellinen, takaisinpäin ajeltaessa alkoi vielä myrskytä oikein kunnolla; aallot olivat useita metrejä korkeita ja alle kilometrin päässä aikaisemmin siintänyt Tonsain kotisatama katosi näkymättömiin harmaan sadeverhon taakse. Vettä tuli välillä niin rankasti, että kaloja olisi yhtä hyvin voinut näkyä merenpinnan yläpuolella. Oli kuitenkin oikeastaan ihan mukava kokea vähän tiukempaa säätä näilläkin vesillä. Olen nimittäin jo pidemmän aikaa kehitellyt teoriaa siitä, kuinka täällä tropiikissa meri on jonkinlainen lasten leikki- ja harjoituslampi; pastellinsävyisissä vesissä ui kirjavia ja ilosia kaloja, joita pääsee katselemaan ajelemalla naurettavan pienillä, kookospähkinäkuoresta veistetyillä veneillä. Reggae soi ja kaikilla on kivaa. Vähän toista siis kuin suosikkimereni; vanha kunnon Itämeri, jonka jäätävän kylmässä, läpitunkemattoman ruskeassa ja saastuneessa vedessä ui vain vihaisia haukia ja vittumaisia ahvenia ja jota seilataan rumilla teräspaateilla. Aina sataa, kaikilla on koko ajan kylmä, eikä ketään paljon hymyilytä. Tuli siis koettua, että kyllä Ahti täälläkin osaa hommansa.
Snorklausretki oli jokatapauksessa tyylipuhdas floppi, mutta eihän ilmoille tietysti kukaan mitään mahda ja maisemat pinnan yläpuolella olivat kieltämättä komeat niin kauan kuin niitä näkyi.
Kämpille luikittiin puolenpäivän jälkeen aivan läpimärkinä ja loppupäivä menikin tehokkaasti päiväunien ja kirjojen lukemisen parissa. Hienoista dramatiikkaa seurasi illansuussa kun sateen tauottua lähimetsien uteliaat apinat tulivat ihan kotibungalowin terassille asti väijymään olisiko meillä kenties halukkuutta osallistua lauman pienimpien kehittämään liukumäkileikkiin naapurimökin peltikatolla. Ei oltu ihan leikkituulella ja vaikka koko apinaepisodi olikin melko huvittava (ei voi olla hymyilemättä kun kuusi apinaa kurkkii yhtä aikaa parin metrin päässä olevalta terassin katon reunalta alas) alkoi ihmisrodun lähisukulaisten rohkeus lopulta vähän jopa kuumottaa. Apinat eivät tuntuneet pelkäävän mitään ja niinpä jouduttiin vetäytymään lukittuihin sisätiloihin odottelemaan lauman katoamista takaisin metsään. Apinat 1 - me 0.
Illallisen kanssa nautittiin tietysti hieman Changia, mutta koska yllätykseksemme tiistai oli jonkinlainen Buddha Holiday (Buddha’s Birthday, Buddha Day, rakkaalla lapsella tuntui olevan monta nimeä), kunnolliset baarit eivät olleet auki, eivätkä bileet siis päässeet mitenkään ryöstäytymään käsistä. Tämä oli kerrankin ihan hyvä juttu, sillä keskiviikko valkeni kaikkien yllätykseksi erittäin aurinkoisena ja rantaan päästiin hyvävoimaisina heti aamusta. Täällä kun on jokusen viikon ajan ollut hieman epävakaisemmat säät, tuntui ilmassa olevan vähän samanlaista kiirettä kuin kesäisessä Suomessa; ”nyt paistaa aurinko, eli suoraan sängystä juosten rannalle, ennen kuin alkaa sataa”. Sadetta ei kuitenkaan kuulunut koko päivänä ja illalla muutaman kuukauden aikana hankittu pohjarusketus olikin hetkellisesti muuttunut ravunpunaiseksi. Palovammoja pitkästä aikaa, mutta kaiken kaikkiaan loistopäivä.
Tänään olikin sitten taas luvassa pilvistä taivasta ja päivä on käytetty lähinnä kävelemällä ympäri saarta valmiina dyykkaamaan sateensuojaan monsuunin yllättäessä. Ollaan myös pohdittu reissun jatkosuunnitelmia ja vallitsevan plänin mukaan Phi Phille sanotaan huomenissa hyvästit ja matkustetaan jonnekin muualle. Apinamökin terassin näkymät ovat näin viikon aikana tulleet aika tutuiksi ja jos ei vesillekään oikein pääse, voi olla ihan siistiäkin vaihtaa välillä maisemaa. Sitä paitsi, bungalowin terassille pääsemiseksi joutuu kapuamaan 81 jyrkkää porrasta kylästä ylöspäin, eikä tässä millään sporttimatkalla olla…
-Tomppa
Olen pettynyt Tompan travelleriuskottavan parran katoamiseen. "Mä en leikkaa tätä koko matkan aikana pois" - pelkkää puhetta.
VastaaPoistaKai käytte suorittamassa vähintää PADIn OWD:n ja mahollisesti viel AOWD:n? Salettii halvempaaki ku täällä.
VastaaPoistaHanna: pakko oli leikata ihan varmuuden vuoksi; Singaporen rajalla ei olis diggattu jos näyttää siltä että yrittää salakuljettaa maahan keskikokoisen mäyrän leukaan liimattuna...
VastaaPoistaHege: ainoastaan gayt laittaa pullot selkään, eli ei o kyllä ollu aikomustakaan...