23.7.2010 Lanta New Beach Resort, Koh Lanta

A lot of nothing to do

Taas on muutama päivä vierähtänyt aurinkotuolissa ja tullut aika kirjoittaa muistiin tekemisiään. Tai oikeastaan tällä kertaa tekemättä jättämisiään; sen verran hiljaista meininkiä on viime päivinä vietetty.

Muutamina viime viikkoina, San Juanista lähdön jälkeen, on oikeastaan koko ajan enemmän tai vähemmän suoritettu, siirrytty, suunniteltu ja toteutettu, mutta täällä Koh Lantalla on taas päästy päättömän reissailemisen perimmäisen tarkoituksen ääreen; ”ei minkään” tekemiseen. Epävakaiset säätkään eivät ole haitanneet, koska on oikeastaan ihan kiva, että aurinko menee välillä pilveen ja voi hetken makailla aurinkotuolissa ilman aurinkolaseja. Ollaan lähinnä naureskeltu lomajengille joilla tuntuu olevan koko ajan kiire suorittamaan snorklausta, skootteriretkiä, biletystä, purjehdusta, kalastusta, sukellusta ja yleensä kaikkea tätä vielä saman päivän aikana. Mahtavaa että jengillä on energiaa, mutta voisivatkohan ne pitää vähän pienempää meteliä? Itse olenkin lähinnä keskittynyt lukemaan ja miettimään miten päin pitäisi makailla, jotta aurinko paistaisi optimaalisessa kulmassa kirjaan, mutta siten ettei iltapäiväbisse lämpenisi turhaan. Aika rankkaa elämää siis.



Viime aikojen dramaattisimpia hetkiä elettiin muutama päivä sitten, kun illalla bungalowiin mentäessä huomattiin, että sisään oli hyökännyt kaksi verenhimoista sammakkoa. Ilmeisesti sundownereiksi ei oltu nautittu tarpeeksi rohkaisevaa Changia, koska löydöksestä seurasi välitöntä kirkumista, sekasortoa ja suoraa huutoa. Useiden kymmenien sekuntien urhean taistelun jälkeen sain kuitenkin kyseiset hirviöt ajettua takaisin luonnon helmaan. Huh. Läheltä piti. Nehän olisivat voineet vaikka… tai vaikka… hmmm… enpä oikein tiedä…

Neljän täysin tyhjän päivän jälkeen tänään vihdoin aktivoiduttiin ja vuokrattiin aamulla skootteri pienehköä tutkimusmatkailua varten. Elinpiiri olikin kutistunut uhkaavasti hieman alle sadan metrin halkaisijan sisään, eli oli ehkä aikakin tehdä asialle jotain.

Edellisestä ja siis elämäni tähän asti ainoasta skootterikokemuksesta alkoi olla jo pari kuukautta aikaa ja oli todellakin korkea aika laittaa easyrider-geenit taas käyttöön. Tällä kertaa kaksipyöräinen itsemurhaväline oli ilokseni automaattivaihteinen, eli siten huomattavasti iisimpi operoitava, kuin viimeksi. Liikennettäkään näin turistikauden ulkopuolella ei ollut juuri enempää kuin normaalilla suomalaisella mökkitiellä marraskuussa, eli homma tuntui olevan lähtökohdittain kuosissa. Jottei kaikki olisi kuitenkaan ollut aivan liian yksinkertaista, melko nopeasti liikkeelle lähdön jälkeen huomattiin karulla tavalla että täällähän on vasemmanpuoleinen liikenne. Asia on nimittäin niin, että kun itsesi kanssa samalla kaistalla vastaan tulee helvetin aggressiivisilla karjapuskureilla varustettu, paritonninen, amerikkalaistyylinen pick-uppi, sitä yleensä huomaa ”melko nopeasti” ja ”karulla tavalla” jonkun olevan fundamentaalisesti pielessä. Noh, välikohtauksesta selvittiin ilman yhteentörmäystä ja päivä vietettiin mukavissa merkeissä ajellen ympäri Lantan saarta. Tietysti matkaan mahtui pari reitiltä poikkeamista ja muuta harha-askelta, joita joissain mielikuvituksettomammissa piireissä myös eksymisiksi kutsutaan, mutta nähtiinpähän ainakin koko saari perinpohjaisesti.



Päättömän ajelun välipysäkkinä toimi Lantan vanhakaupunki aivan saaren eteläkärjessä. Mesta oli erittäin rennonoloinen pikkukylä, jonka kaikki talot sijaitsivat yhden kadun varrella ja olivat kuin suoraan Lucky Lukesta kopioituja puuhökkeleitä; alhaalla shopfrontti ja ylhäällä parveke. Saluunaa ja lainsuojattomien juuri ryöstämää pankkia ei vain näkynyt missään. Elämä ei sittenkään ollut aivan sarjakuvan kaltaista.



Kylässä oli kokonaisuudessaan yksi katu, muutama puutalo, majakka ja tietysti paikalliseen tyyliin helvetin iso paikallisen kunkun kuva pienehkön aukion keskellä. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään metropoli. Innin mielestä kuningas karsastaa vähän. Itselläni ei ole asiaan kommenttia.



Old Townin ykkösspotti oli Hammock House; käsintehtyjä riippumattoja myynyt mesta, jonka yhdessä hammockissa hengaili inkkaririimuilla itsensä aivan tukkoon tatuoinut paikallinen expat-äijä, joka selitti jollekin ruotsalaiselle pariskunnalle kirjoittavansa kirjaa animistiheimojen taikavoimista ja niiden yhteyksistä buddhalaisuuteen. Heppu kuului varmaan Hammock Housen kalustukseen, sen verran oudosta ilmestyksestä oli kyse. Jutut kuulostivat kuitenkin meidän korviimme vähän liian diipeiltä, eli hipsittiin aika vähin äänin viereiseen merenrantaravintolaan syömään lounasta. Fresh Cafessa olikin tarjolla aivan loistokkaat nuudelisalaatit ja kotimatkalle lähdettiin hyvin ravittuina. Ehkä tästä johtuen reitti löytyi ensiyrittämällä, eikä aluksi koetuista kaistaongelmistakaan (”vasen”, ”kumpi vasen”?) ollut tietoa.

Matkalla käytiin vielä väijymässä merimustalaisten asumuksia, jotka olivat kyllä ainakin ensisilmäykseltä melko betonisen näköisiä kuuluakseen perinteiselle vaellusheimolle, jonka tapana on muuttaa saarelta toiselle sääolojen ja kalatilanteen mukaan. Illemmalla luettiin kuitenkin Wikipediasta, että eivät kyseiset hevoskauppiaat ole enää muutamaan kymmeneen vuoteen minnekään vaeltaneet, eli kyllä ne talojen kivijalat ihan oikeasti olivat maahan muurattuja. Pienehkö antikliimaksi siis.

Tässä illalla onkin sitten pakkailtu taas ympäri bungalowia räjähtäneitä rinkkoja, koska huomenissa olisi tarkoitus poistua Lantalta kohti läheisiä Phi Phi-saaria. Mestojen pitäisi ennakkotietojen mukaan olla mageimmat mitä näiltä seuduilta löytyy. Katsotaan jos tähän astista ”reissun kaunein paikka”-kilpailua johtava Palawanin El Nido saisi haastajan…


-Tomppa