Kuten Inni viimeksi kirjoittelikin, tiistai-iltana vaihdettiin Singaporen kliinisyys taas astetta sekavampaan kulttuuriin ja saavuttiin Bangkokiin. Flygarissa tapasin erittäin rennon, about 50-vuotiaan eteläafrikkalaisbackpackerin, jonka kanssa filosofoitiin koko parin tunnin lennon ajan kulttuurieroista Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä. Kundi tuntui olleen suunnilleen kaikkialla maailmassa duunissa tai reissussa, eli kokemuspohjaakin keskusteluille löytyi. Yritin siinä sitten kaikella länsimaisen koulutusjärjestelmän suomalla yleissivistykselläni kompata mukana jutuissa jotka käsittelivät vuoroin kansojen yleistä sivistystasoa, vuoroin eri uskontoja ja usein molempia yhtä aikaa. Lento meni siis erittäin rattoisasti vaikka semihämyn Tiger Airwaysin siivillä lennettiinkin.
Maahantulokin skulasi mukavasti, vaikka sitä maahantulosääntöjen mukaedellyttämää paluulentolippua ei ollutkaan vielä esittää. Rajasäätöjen minimoimiseksi olin jopa siistinyt hieman lähes merirosvoasteelle päässyttä partaani, mikä osoittautuikin hyväksi vedoksi, koska virkaintoiset Thai-univormut nappasivat tällä kertaa immigration-jonosta allekirjoittaneen sijasta jonkun toisen takkutukan jonkinlaisiin kuulusteluihin, eikä meillä tuhlautunut aikaa mihinkään turhiin selittelyihin.
Lentokentältä suunnattiin suoraan Banglamphun kaupunginosaan ja kirjauduttiin sisään ensimmäiseen Guesthouseen joka vastaan tuli. Valinnanvaraa olisi tietysti ollut vaikka muille jakaa; näillä seuduillahan oikeastaan kaikki talot ovat jonkintyyppisiä hostelleja tai baareja, mutta päivä oli jo ollut melko pitkä, eikä energiaa suurempaan diilienkalasteluun ollut jäljellä. Majapaikka valittiin taktisesti vähän Khaosan Roadin vierestä, eli pienen matkan päästä kaiken kaaoksen keskipisteestä.
Filippiinien jälkeen Bangkokin turistipaljous aiheutti aikamoisen kulttuurishokin; siinä missä vähän yli pari kuukautta on mennyt melkoisen autenttisissa merkeissä ja paikallisvärien keskuudessa (ehkä Boracayta lukuun ottamatta), täältä on tietysti erittäin vaikea löytää yhtään thaimaalaista, joka ei olisi myymässä kaljaa, kauppaamassa hierontaa tai tarjoamassa tuktuk-kyytiä jonnekin päin. Sen sijaan ruotsalaisia bikiniblondeja breezerpäissään, iloisia hollantilaisia suurperheitä ja mikä tärkeintä, jurrisia brittipunaniskoja sen sijaan löytyy tuhatmäärin. Välitön Teneriffa-efekti tuli viimeistään siinä vaiheessa kun kojussaan jonkinlaisia halpoja rättejä kaupannut Thai-hemmo huuteli niin selvällä Mansen murteella ”morrro, morrro”, että jos en olisi tiennyt Pate Mustajärven esiintyneen samana päivänä Tammerfestissä, olisin luullut itse Ukkometson olleen mestoilla kauppaamassa halpoja t-paitoja. Kundille oli ihan pakko selittää että olen Suomesta, en Tampereelta. Hetkellisissä ahdistuneisuudentiloissamme jopa harkittiin suoraan Kambodzaan lähtöä ja Thaimaan kiertelyn jättämistä kokonaan väliin, mutta ajatuksesta kuitenkin luovuttiin ainakin toistaiseksi. Tiistai-iltana turistipaljous kuitenkin ahdisti ihan kunnolla ja vaivaa oli tietysti lääkittävä muutamalla Changilla.
Keskiviikkona herättiinkin sitten aikaisin ja lähdettiin heti aamiaisen jälkeen innokkaina metsästämään parempaa majoitusdiiliä. Ei sillä, että edellisiltana järkätty majapaikka olisi mitenkään kallis tai huono ollut, mutta kun ympäristössä on satamäärin erilaisia mestoja ja meillä aikaa vaikka muille jakaa, olisi tullut jotenkin huono omatunto, jos ei olisi edes yrittänyt löytää mitään huokeampaa yösijaa. Parin tunnin kyselykierroksen jälkeen palattiin kuitenkin lannistuneina takaisin New Merry V:hen ja buukattiin tarvittavat lisäyöt saman tien. Oikeastaan ihan jees, ettei tarvinnut alkaa muuttamaan lattialle räjähtänyttä rinkkaa mihinkään.
Iltapäivällä suunnattiin sitten turisteilemaan lähialueiden temppeleihin ja ihan komeita Kaakelikeskuksen esittelypisteitä löydettiinkin. Värikkäistä laatoista ja kultakrumeluureista oli rakennettu jos jonkinnäköistä ja -kokoista tornia, eikä buddha-patsaiden määrässä todellakaan oltu säästelty. Wat Pho:n temppelialueella oli myös maailman suurin makaava, eli chillaava buddha ja maailman suurin kokoelma erilaisia buddha-patsaita. Ihan jees, mutta kun on nähnyt yhden, alkaa valitettavasti tuntua siltä, että on nähnyt kaikki, eli muihin alueen temppeleihin ei sinä päivänä jaksettu enää sisäänpääsymaksuja maksella. Väijyttiin vain porttien ulkopuolelta ja arvottiin olisiko esimerkiksi tuolla tai tuolla mahdollisesti vielä jonkinlainen buddha mitä ei olla vielä nähty. Muutama tunti kuitenkin vierähti mukavasti historianopintojen parissa ja tarjosipa jonkun buddhapatsaan kotikatos meille vielä sateensuojaakin yllättävästi iskeneen ukkosmyrskyn aikana.
Illalla hyökättiin sitten kaaoksen sydämeen ja kierreltiin Khaosan Roadin rättikojuja ja kapakoita ja yritettiin nauttia yöelämän humusta. Aika vaikeaa se kyllä oli, koska kaikki mestat olivat näin off-seasonillakin tupaten täynnä villisti bilettävää, opetuslaitosten ikeestä vapautunutta kesälomakansaa; ympäriinsä laattailevia brittisikoja ja niitä ruotsalaisia pikkupimuja hellemekoissaan. Kun siinä vieressä yrittää sitten itse miettiä kuinka paljon siistimpää säästynyttä päiväbudjettia on käyttää jossain rantamestojen rennoissa reggae-baareissa hengaillessa ja tähtitaivaan alla nuotiopiirissä istuessa, tulee väkisinkin sellainen olo, ettei kuulu joukkoon. Ainakaan juuri tällä kertaa, ainakaan juuri tähän kaupunginosaan. Enkä nyt todellakaan yritä mitään hurskastella, hauskaahan täällä ollaan itsekin pitämässä, mutta esimerkiksi budjettisyistä käyttäytymisen on tietysti usein oltava melko erilaista kuin perus-parinviikon lomamatkalla Pattayalle. Ihan hauskaa oli kuitenkin, ei siinä mitään. Hulinaa ainakin oli riittävästi, mukahauskoja huumoripaitoja loputon määrä ja halpoja batiikkikledjuja enemmän kuin kaikilla europpalaisilla kesäfestareilla yhteensä. Erikoisbonuksena tietenkin safka oli kaduilla halpaa ja verrattuna puiseviin filippiinimättöihin, helvetin maukasta. Score!
Tänään, torstaina lähdettiin heti aamusta järjestelemään dösälippuja hieman etelänpään. Suunnattiin kävellen Banglamphun-alueen leikkituristikarttaan piirretyn nuolen osoittamaan suuntaan ja toivottiin että eteläinen bussiasema tulisi jossain vaiheessa vastaan. Aamupäivän auringossa taivallettiin moottoritien viertä, moottoritien liittymäsiltojen alta, basaarien läpi ja välillä kuumotuttiin erittäin paljon parinkymmenen murisevan kulkukoiran lähentely-yrityksistä, mutta dösäasemaa ei vain tuntunut löytyvän. Päämäärätöntä kävelyä jatkui vähän alta parin tunnin verran ja lopulta saavuttiin hiestä märkinä paikkaan, joka ainakin bussien määrästä päätellen näytti aivan autenttiselta bussiasemalta. Melko ränsistyneeltä ja autiolta bussiasemalta tosin, mutta on tässä jo sen verran ehtinyt erilaista ”terminaalirakennusta” näkemään, että tämäkin mesta meni aivan täydestä. Kyseltiin siinä sitten kaikilta virkapukuisilta vastaantulijoilta mistä voisi ostaa lippuja ja vastauksena saatiin aina paljon erilaisia käsimerkkejä, valtavasti kovaäänistä thaikielistä puhetta ja hyvin vähän mitään mistä olisi ollut hyötyä lippujen ostamisessa. Hermojen menetys oli tietysti melko lähellä kun mestoille iskivät kymmenet taksikuskit, jotka kaikki yrittivät tietysti kusettaa pulaan joutuneita valkonaamoja. Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että olimme löytäneet vanhan bussiaseman ja että se uusi ja hieno olisi vielä kuuden kilometrin päässä edessäpäin. Jouduttiin siis nöyrtymään ja ajamaan cäbillä loppumatka. Buu.
Onneksi dösäliput sentään järjestyivät mukavasti ja matka jatkuukin näillä näkymin sunnuntaina kohti etelää. Toivottavasti jostain löytyy rannanpätkä, jossa turistitiheys ei olisi aivan samaa luokkaa kuin täällä Bangkokissa. Oltaisiin tietysti haluttu lähteä jo aikaisemmin pois pääkaupungin hulinasta, mutta suunnitelmissa on alusta asti ollut Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla käyminen ja kuten markkinoiden nimikin kertoo, niillä käymiseen tarvitaan ensisijaisesti viikonloppu. Sitä odotellessa ajateltiin huomenna käydä Chinatownissa pyörimässä. Tai jotain.
-Tomppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti