Torstaina ei ollut pitkästä aikaa kiire mihinkään ja aamu alkoikin vasta klo 11 aikoihin miellyttävän rauhallisella aamiaisella hostellin alakerran baarissa. Ruokailun jälkeen tehtiin tietysti samaa kuin kaikki muutkin saman raflan asiakkaat; katseltiin karttoja ja lueskeltiin opaskirjoja päivän aktiviteettien hahmottelemiseksi. Edellispäivänä tehdyn suunnitelman mukaisesti tarkoitus oli suunnistaa paikalliseen Chinatowniin, kiinalaisvilinää väijymään ja koska meillä ei ollut kiire yhtään mihinkään, matkaan lähdettiin aamuauringon porottaessa apostolinkyydillä. Kaikki Bangkokin tuktuk-kuskit tuntuivat olevan ihmeissään kun farangit eivät olleet kiinnostuneita moottoroiduista matkantekovaihtoehdoista, mutta huutelijoille selvitettiin aina pontevasti, ettei meillä ollut penniäkään fyrkkaa. Se on ainakin saletti keino päästä korppikotkista eroon.
Dallailtiin kaikessa rauhassa jonkun yliopiston kampuksen läpi, amulettimarkkinoiden (jossa myös jostain syystä myytiin tekohampaita) ohi, edellispäivänä nähtyjen temppelialueiden vierestä ja yhtäkkiä oltiin taas eksyksissä. Matkaan ei ehkä olisi taaskaan kannattanut lähteä ilman kunnollista karttaa, mutta minkäs teet. Lonely Planetin kartantyngällä suunnistaessa mittasuhteet ja pienempien teiden paikat voivat joskus olla aika päin honkia. Niin nytkin, eikä kiinalaiskortteleita meinannut löytyä mistään. Ehdottomasti positiiviseen sarakkeeseen oli kuitenkin laskettava se, ettei muita valkonaamoja Banglamphun ja temppelialueiden jälkeen paljon näkynyt. Välillä tunnelman tosin rikkoi ruotsalaisturistien pakettimatkadösän ajaminen ohi, mutta mitäs pienistä.
Muutaman reitinkorjauksen ja pienehköjen backtrackaysten jälkeen Chinatown kuitenkin löytyi ja kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, kiinalaiskorttelit osoittautuivat pieneksi pettymykseksi. Oltiin vähän mielissämme fiilistelty kapeita kiinalaisbasaareja ja veden kielelle tuovia herkkukojuja, mutta tämä mesta olikin ainoastaan käsittämättömän ruuhkainen, mielettömän meluinen, eikä niitä safkakojujakaan nyt liiaksi asti ollut. Liikkuminen oli tuskallisen hidasta, johtuen siis uskomattoman vilkkaasta liikenteestä, eikä kuumuudesta johtunut akuutti nestehukkakaan yhtään auttanut viihtymistä. Muutamat ihan siistit kujat löydettiin, mutta siinäpä se sitten olikin. Harmittavasti maailman Chinatowneihin taitaa päteä sama kuin Steven Seagalin elokuviin; kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki.
Olihan mestoilla tietysti taas superlatiivirakennuksia kerrakseen; Bangkokin vanhin kiinalaisvaikutteinen temppeli, vanhin perinteiseen kiinalaiseen tyyliin rakennettu asumus ja suurin täyskultainen buddha-patsas. Muutamaa kaakelikasaa käytiin siis täälläkin yytsimässä, mutta jotenkin fiilis jäi väkisinkin vaisuksi; pitäisi ehkä olla buddhalainen ymmärtääkseen erilaisten temppelirakennelmien hienouden päälle.
Sitä vanhinta kiinalaisrakennusta etsittiin muuten tuntikaupalla roskaisilta sivukujilta joissa sadat paikalliset automekaanikot korjailivat rasvamontuissa kaikkia mahdollisia vehkeitä, joihin vain oli jonkinlainen moottori saatu kiinnitettyä. Etsintöjen pitkityttyä Inni ehti jo nimetä paikalleen lahonneen, ruosteen raiskaaman Mazdan ”vanhimmaksi perinteiseen kiinalaistyyliin rakennetuksi Madzdaksi” ja julisti juhlallisesti turistinähtävyyden löytyneeksi. Aika lähellä olikin, ettei hommaa jätetty siihen. Lopulta se oikea pytinki lojui huolimattomasti jonkin autokorjaamon takapihalla, mikä oli kyllä melkoinen antikliimaksi kiihkeille etsinnöille.
Tästä kaikesta suivaantuneina hypättiin mittariin ja ajeltiin kunnon turistien tyyliin takaisin Khaosan Roadille, jossa suunnattiin nopean ruokatankkauksen jälkeen etsimään jotain sellaista illanistujaispaikkaa, jossa olisi tarjolla mahdollisimman vähän brittiörinää. Ihan letkeä sisäpihan baari löydettiinkin ja ilta kului mukavasti Hippie De Barissa, päivän ponnisteluille naureskellen, 6,5 desin Changien kimpussa.
Liian pitkään ei hauskanpitoa kuitenkaan saanut jatkua, koska tänään oli tarkoitus suunnata heti aamusta Chatuchakin viikonloppumarkkinoille. Niin myös tehtiin ja yli 10 000 myyntikojua käsittävävään kaaokseen iskettiin hyvävoimaisina heti aamuysiltä.
Mesta oli kyllä kaikkien basaarien äiti; oli jos jonkin sorttista rummunmyyjää, kivikauppiasta, eläintrokaria ja tietysti tuhatmäärin kaikenlaisten rättienkaupustelijoita. Käytännössä Chatuchakista sai mitä vain, kunhan osasi suunnistaa oikeille hoodeille valtavan kokoisella markkina-alueella. Ehkä älyttömimmissä kojuissa myytiin pari-kolmemetriä korkeita, eläinhahmoja esittäviä graniittipatsaita kotipihaa koristamaan ja hetken aikaa fiilisteltiinkin ajatuksella raahata jotain tonnin painavaa leijonapatsasta mukana koko maailman ympäri. Ajatuksesta luovuttiin kuitenkin melko nopeasti. Jengiä oli tietysti aivan mielettömästi, mutta fiilis oli kaiken kaikkiaan mukava; viikonloppumarkkinoilla kellään ei tuntunut olevan kiire mihinkään, eikä ”tavallisista” basaareista tuttua tyrkytysmentaliteettia ilmennyt oikeastaan ollenkaan. Hellomisterit ja kaikki muut specialpriceforyoumyfriendit loistivat poissaolollaan. Kaikkein mukavin yllätys oli kuitenkin myynnissä olevien kledjujen laatu; tietysti mestoilla oli myös sitä hassunhauskaa huumoripaitaa ja halveksuttavaa piraattiburberryä, mutta erittäin iso osa kojuista oli lokaalidesignerien omia puoteja, joissa oli reilusti ihan siistiäkin rompetta. Muutamia erittäin funkysti leikattuja ja yksityiskohtaisesti koristeltuja byysia sovittaessani, ompelijahemmot tarjoutuivat jopa fiksaamaan ohjeitteni mukaan, huomiseen mennessä asioita joihin en ollut tyytyväinen. Itse asiassa jäi vähän harmittamaan, ettei tällä kertaa ollut tilanpuutteen takia mahdollisuutta ostella mitään ”ylimääräistä”.
Chatuchakissa viihdyttiin mukavasti pitkälle iltapäivään asti, mutta lopulta useiden päivien kävelyn rasittamat polvet ja nilkat alkoivat turvota muodottomiksi ja oli aika suunnata chillailemaan takaisin kämpille. Viikonloppumarkkinat olivat kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus, eikä enää yhtään harmita, että niiden odotteluun kului pari ”turhaa” päivää muuten melko ahdistavassa Bangkokissa. Eilen tilanne oli toinen, kun Chinatown-fiaskoon pettyneinä meinattiin julistaa kaupungille ikiviha.
Huomenissa on kuitenkin tarkoitus vihdoin vaihtaa maisemaa väljemmille vesille ja puskea kohti etelän biitsimestoja. Dösä lähtee illansuussa kuuden aikoihin ja matka-aikaa kertyy ennakkovaroitusten mukaan hulppeat 12 tuntia. Saa nähdä minkälaisella pommilla tällä kertaa matkustetaan.
-Tomppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti