27.5.2010 Puerto Princesa – Manila – Cebu –lennoilla

Muutama päivä on taas vierähtänyt ja juuri nyt, istuessani polvet suussa Cebu Pacificin tukevien siipien suojissa tuntuisi olevan mukavasti aikaa päivittää viimeaikaisia toimiamme. Vaikka olisihan tällä lennolla toki muutakin viihdykettä kuin kirjoittaminen; esimerkiksi juuri nyt lentoemot arpovat jonkinlaisessa tietovisassa ”Cebu Pacific Summer Basketteja, jotka siis ovat keltaisia muovikoreja, joihin on painettu lentoyhtiön nimi. Myötähäpeä on sanoinkuvaamaton, eikä henkilökunnankaan hymy ole sitä kaikkein aidointa sorttia…

Asiaan siis. Toissapäivänä herättiin Badjao Innistä ihan kunnollisten kymmenen tunnin koomansekaisten yöunien jälkeen. Ei siis tietoakaan siitä, että pelätty Puerton pääkadun tricycle-kakofonia suoraan ”ikkunan” takana olisi millään lailla haitannut unen laatua. Ei siis edes allekirjoittaneen, jonka on kuitenkin lähes mahdotonta nukkua edes laboratorio-olosuhteissa paria tuntia pidempään heräämättä välissä.

Päivä kulutettiin ”pakollisten” asioiden hoitoon, joka siis kuulostaa teoriassa erittäin rankalta, mutta käsitti tasan majoituksen järjestämisen parin viikon päästä Boholilla, Cebu-lennon e-ticketin printtaamisen ja matkan Sabangin maanalaiselle joelle järjestämisen. Ei siis mitään ylitsepääsemätöntä edes meidän viimeaikaisella, kieltämättä erittäin rauhallisella elämänrytmillä. Operaatio vei parin tunnin siivun aamupäivästä ja kulutti tietysti energiavarastot nolliin, mutta oli ehdottomasti kaiken ”vaivan” arvoinen; vastoin ennakko-odotuksia, kaikki toimet saatiin hoidettua. Niinpä loppupäivä vietettiinkin tehokkaasti siestaa. Päivä oli tosin niin kuumakin, ettei mitään valtavia urotekoja olisi pystynyt suorittamaan; celciukset pyörivät siellä neljänkympin tuntumassa, joka on kyllä kaltaiselleni pohjoisen pallonpuoliskon arktiselle hylkeelle vähän liikaa. Onneksi Puertoa oli jo tutkittu edellisenä päivänä ihan tarpeeksi, eikä ”pelkkä” hotellissa lööbailu, kirjojen lueskeleminen ja lähibaareissa hengailu jäänyt sinällään harmittamaan. Suosittelen muuten lämpimästi Len Brownin kirjoittamaa ”Meetings With Morrissey”-kirjaa kaikille Mozzer-faneille. Illan aktiiviohjelmasta vastasi sitten läheisillä vuorilla riehunut ukkosmyrsky, joka oli kyllä erittäin komeaa tarkkailtavaa illallispöydän ääressä.

Eilinen olikin siiten taas ohjelmaa täynnä, kun heti aamusta hypättiin minibussiin ja lähdettiin kohti Sabangin maanalaista jokea. Oltiin edellispäivän selvitystyön tuloksena päädytty siihen, että mestoille kannattaa tehdä puhdas päiväretki Puerto Princesasta käsin, eikä esimerkiksi puskea omin päin Sabangiin ja ostaa erillistä lupaa joelle. Majoitus kaupungissa olisi ollut ainakin puolet kalliimpi ja koska paikka on Puerton lähialueiden suurin turistinähtävyys, mesta vaikutti aika muoviselta.

Hyppäsimme siis matkanjärjestäjä Ellen Travelsin minidösään joskus yhdeksän aikoihin aamulla. Matkaseurana meillä oli hulvaton transvestiittiopas, Jasper, hiljaisen oloinen kanadalaispariskunta, sekä viisi tai kuusi helvetin kovaäänistä ja kieltämättä melko ärsyttävää paikallisturistia, jotka noudettiin messiin jostain ökyresortista Puerton lähettyviltä. Homma tuntuu nimittäin olevan niin, että ne paikalliset jotka matkustavat ja asuvat resorteissa, rikkaat siis, eivät vaan yksinkertaisesti osaa käyttäytyä. Nämäkin sankarit olivat tunnin verran myöhässä sovitusta lähtöajasta ja vielä löytyi aikaa mennä vaihtamaan vaatteita ja kampaamaan tukkaa ennen kuin herrasväki suvaitsi astua vaatimattomaan kulkuneuvoomme. Yrittivät vielä kierosti viedä meidän varaamat takaosan etummaisen penkin paikat, jotka ovat ainoat joissa meikäläisten kokoiset ihmiset pystyvät mitenkään istumaan. Perkele! (toim. huom. Ettei kenellekään tulisi väärää kuvaa mielipiteestäni filippiinoista, voin vakuuttaa että 99% tapaamistamme paikallisista on ollut erittäin rentoa, ystävällistä ja muutenkin mukavaa sakkia)

Reissu Sabangiin kesti parisen tuntia ja piti sisällään yhden lyhyen pysähdyksen jonkinlaisella näköalapaikalla joka, kuten asiaan kuuluu, oli saatu pystytettyä Pormestari Pekonin, eli Ed Hagerdornin mahtavien ponnistelujen ja henkilökohtaisten taisteluiden kautta. Ko. hemmon kuva ja vastaava teksti on muuten läntätty Puertossa ja sen lähettyvillä oikeastaan ihan kaikkeen mahdolliseen; ”tämä puhelinpylväs on saatu pystytettyä kunnianarvoisan pormestarin ponnisteluiden vuoksi”, ”tämä hotdog-koju toimii mahtavan ja oikeamielisen pormestarin sietämättömien taisteluiden tuloksena” jne. Aika huvittavaa oikeastaan. Meidän oli muuten tarkoitus ostaa kundin elämänkerta (saatu painettua upean ja kunnioitettavan pormestarin periksiantamattoman työn tuloksena), mutta ei vain jostain syystä saatu hommaa hoidettua. Harmi.


Perillä syötiin lounasta Jasperin johdolla ja odoteltiin vuoroamme päästä joelle. Odotellessa tietysti sosialisoitiin kanukkien kanssa ja selvitettiin, että syy ko. pariskunnan hiljaisuuteen oli ihan puhdas koti-ikävä. Olisi kyllä pitänyt arvata jo esim. pariskunnan naisosapuolen korujen ja meikin määrästä, ettei kyseessä ole mikään ihan kaikkein seikkailuhenkisin ryhmärämä. Noh, ihan mukavia olivat kuitenkin ja aika kului rattoisasti.

About puolentoista tunnin odottelun jälkeen tuli vihdoin meidän vuoromme heittäytyä turismikoneen rattaisiin. Homma on nimittäin niin, että maanalaisen joen suulle on Sabangin kylästä vielä parinkymmenen minuutin bangka-ajelu ja kun olet vihdoin bangkaan päässyt homma rullaa kuin huvipuistossa; bangkalla perille, ripeä kävely luolan suulle, lupapapereiden täyttämistä liukuhihnatyylillä, odotusalueelle venttailemaan omaa ”hard-hatia” ja pelastusliivejä, ekaan veneeseen jossa on tilaa, sisään luolaan, ulos luolasta, bangkaan ja takaisin kaupunkiin. Koko hommaan meni arviolta tunnin verran aikaa; nopeaa ja kivutonta siis.




Joki oli kyllä erittäin komea batcave; muistaakseni veneen soutaja sanoi että mestoilla on arviolta 400 000 lepakkoa, eli moskiittojen määrä oli kyllä aika nollissa. Joen kokonaispituus on about kymmenen kilometriä, mutta ihan perusturistibotskilla pääsee parin kilometrin matkan tutkailemaan maanalaisen joen ihmeitä. Kosteaahan siellä luolassa oli ja nyrkkisääntö onkin, että ylöspäin katsottaessa on suu pidettävä kiinni; jos katosta kuitenkin tippuu jotain, kylmä vesi on kalkkikivestä tihkuvaa vettä, lämmin taas lepakon jätöksiä. Että näin. Paikalliset olivat tietysti löytäneet luolasta mielettömästi raamatullisia kivimuodostelmia (jeesus, neitsyt maria, 3 tietäjää, katedraali yms.), mutta myös muutaman meitä maallistuneempia viehättävän yksityiskohdan; ”look at that stone formation, looks like a perfect female ass. We call it Sharon Stone). Jepjep.



Matkalla luolalta takaisin bangkalle nähtiin vielä parimetrinen monitorilisko ja muutama kilpikonna, eli siivettömiäkin luonnonihmeitä päästiin ihailemaan.

Minibussikyyti takaisin Puertoon oli mukavan hiljainen, koska ilmeisesti kaikki (varsinkin filippiinot) olivat käyttäneet kaiken energiansa joella ja allekirjoittanutta lukuun ottamatta kaikki goisasivat lähes koko matkan. Välillä luulin, että myös kuski…

Ilta päätettiin Puerton ykkösseafoodmestassa, KaLuissa, jossa nautittiin kaikkea limaista merilevästä squidiin ja simpukkakeittoon. Ehdottomasti parhaat safkat tähän mennessä!

Tänään oli sitten aika taas vaihtaa maisemaa ja lähteä puskemaan Manilan kautta kohti Cebu Cityä. Katsotaan minkälaisen vierasvuoteen Vile on meille pedannut…
Ei muuta.

-Tomppa