Jumituttiin sitten lähes kolmeksi päiväksi jonkun säälittävän pikkutien varteen noin 100 km säälittävän Charters Towersin kaupungin eteläpuolelle. Kyseinen ”highway” oli meidän kartassa merkattu yhtä isoksi kuin tämä rannikkoa pitkin kulkeva A1, joka nyt kuitenkin on yksi pääteistä (meidän standardeilla sellainen vanha Lahdentie), mutta kyseessä oli kuoppainen pikkutie joka tietenkin tulvi puolesta kymmenestä kohtaa. Riitti siitä ihmetystä kyllä ihan natiiveille ausseillekin kuinka tie on voitu rakentaa niin idioottimaisesti, että kun alla on joki tai jonkinlainen puro jonka tiedetään tulvivan käytännössä vuosittain, tehdään joen kohdalle tiehen kuoppa. Niin että tie vaan penkkaa alas ihan rantaan ja sitten ”silta” just ja just kymmenen senttiä normaalin vedenpinnan yläpuolelle. Ja kyltti ”Low level bridge” viereen. Kyllä otti päähän. Pitäisi varmaan tulla suomalaisten opettamaan kuinka tämäkin asia kannattaisi hoitaa.
Maanantaiaamuna tosiaan jymähdettiin siihen Cape Riverin kohdille jossa vettä oli 60 cm tien päällä ja jo muutamia autokuntia odottelemassa josko muutaman tunnin sisään joesta pääsisi yli ja jatkamaan matkaa. Päätettiin mekin sitten odotella ja kun mitään ei tapahtunut, jäätiin sitten siihen tienvarteen myös yöksi. Monet kääntyivät takaisin Charters Towersiin ja päättivät joko odottaa veden laskemista siellä tai suunnistaa vielä pidemmälle sisämaahan kuivan reitin toivossa, ja Swarloksen lisäksi paikalle jäivätkin ainoastaan Sykeröt (vanhempi pariskunta jonka herra näytti erehdyttävästi Tohtori Sykeröltä), Rekkajengi (rekkakuski perheineen jolla oli mukanaan tavaraa generaattorista leikkikehään) ja Pikkuautonainen (nainen pikkuhuyndaissa). Melko sekalainen seurakunta siis, mutta siinä sitten illan ratoksi vertailtiin mitä kukakin tietää suljetuista teistä ja Sykeröt huolehtivat että onhan kaikilla riittävästi ruokaa matkassa.
Oltiin jo päätetty että aamulla lähdetään takaisin tulosuuntaan ja kun rekkamies vielä kertoi ettei tilanne juurikaan parane etelässä Cape Riverin jälkeen vaan luvassa on vielä muitakin vastaavia jokia, olimme jo ihan valmiita poistumaan takaisinpäin. Parikymmentä kilsaa päästiin, kunnes vastaan tuli puronpätkä joka vielä edellisenä päivänä ei ollut isoa lätäkköä suurempi, mutta veden pinta huitelikin nyt jo noin 40 sentissä (näiden kuoppien kohdilla on siis mittarit joista tämän näkee). Eli ei muuta kun takaisin leiriin.
Paikalle saapui päivän mittaan muutamia muitakin autoseurueita; Maorit ja Reikäpäät. Ensimmäinen selittyy ulkonäöllä, toinen sillä että ajoivat pienellä henkilöautolla jokeen huuhtoutumista uhmaten sen 40 sentin veden läpi, mutta eivät sitten enää uskaltaneet lähteä takaisin. Päivää ja iltaa vietettiin sitten tappamalla aikaa; Maorit virittivät kepeistä kriketin, Pikkuautonainen teki sudokuja, Rekkajengin pikkupoika ajoi kolmipyöräisellä kaikki lätäköt läpi moneen kertaan, ja niin poispäin. Me viihdytettiin itseämme lähinnä lukemalla, nukkumalla ja allekirjoittanut myös jännittävällä pasianssilla.
Vielä ennen pimeän tuloa ajettiin se parikymmentä kilometriä takaisin purolle katsomaan josko se olisi laskenut, mutta samoissa lukemissa oli edelleen eli ei auttanut muu kuin palata vielä toiseksi yöksi outbackiin. Kyllähän se jälkikäteen tuntuu ihan hyvältä seikkailulta, mutta kun ei ole ihan varma kuinka moneksi päiväksi ruokaa ja vettä pitää säännöstellä ja vielä kun kännykässä ei ole kenttää, on olo ajoittain melko kuumottava. Liian peloissaan ei kuitenkaan tarvinnut olla, olihan paikalla muutakin porukkaa ja he olivat vielä varustautuneet satelliittipuhelimilla joilla saivat myös tarvittaessa yhteyden ulkomaailmaan. Oltiin muuten luettu jostain että vain noin 10 prosenttia koko Australiasta on kännykkäverkon ulottuvilla, mikä tuntui maan valtavasta koosta huolimatta omituisen pieneltä alueelta. Nyt se kuitenkin huomattiin, oltiin noin 100 km kaupungista ja alle 200 km tiheään asutusta itärannikosta eikä kenttää ollut mailla halmeilla. Itse kun on jo niin tottunut siihen että harvassa ovat ne kesämökit jossa vielä pitää kiivetä henkarin kanssa kalliolle että saa otettua NMT-yhteyden naapuriin.
Tiistai-ilta, kuten koko päiväkin, oli kirkas eikä vettä satanut yhtään lisää, mikä tietysti lupaili hyvää tulvimisen suhteen, ja lisäksi illalla näkyvissä oli aivan huikaisevan paljon tähtiä. Olihan siinä tietynlaista reissuromatiikkaa havaittavissa; auringonlasku äärettömän oloiseen outbackiin, tähtitaivas, nuotio, kitara ja niin edelleen. Väkisin kuitenkin välkkyi mielessä pääseekö aamulla yli ja takaisin ”sivistykseen”. Suihkukin alkoi olla tarpeen. Ja vieressä virrannut Cape River oli tässä vaiheessa kolminkertaistunut jo 1.8 metriin eli lähtösuunnasta ei ollut edelleenkään epäilystä.
Herätys tuli heti aamuviideltä kun kuulin Sykeröiden liikehtivän vieressä autollaan ja kun kurkkasin ulos näin myös että joku punainen henkilöauto starttasi takaisin kohti Charters Towersia eli oli selvästi päässyt meille asti samana aamuna. Tämä herätti tietysti toiveet läpi pääsemisestä ja kun Sykerötkin ilmoittivat lähevänsä heti aamiaisen jälkeen, päätimme lyöttäytyä heidän seuraansa ettei kummankaan tarvitsisi yksin suhailla veden läpi. Eihän 40 cm sinänsä kuulosta paljolta, mutta kun kyseessä on kuitenkin virtaus eikä seisova lätäkkö ja Swarley ei ole kuitenkaan ihan se kaikkein järein neliveto, otettiin kuitenkin kaikki varman päälle. Puhumattakaan siitä että autonvuokrafirmalle olisikin selittelemistä kun paku pitäisi nostaa jostain joenpenkasta.
Kolmas jumipäivä jäi kuitenkin tällä erää viimeiseksi, sillä kun Sykeröiden johdolla päästiin meitä piinanneelle Victoria Creekille asti, oli koko puro palannut takaisin uomaansa eikä tiellä ollut enää kuin maksimissaan kolme senttiä vettä. Oikeassa ne aussit olivat siitä että kun vedet alkavat laskea ne saattavat mennä yllättävänkin nopeasti. Siitä sitten saman tien kaupunkiin ja maauimalaan suihkuun.
Mutta kyllä meni iso osa jumiajasta ja koko matka takaisin sen ihmettelyyn kuinka voikaan olla niin että tiet on rakennettu niin typerästi että tulvivat lähes joka kevät . Myönnettäköön toki että tänä vuonna tulvaennätykset paukkuvat eri puolilla Queenslandia ja monessa paikassa vettä on enemmän kuin 50 vuoteen, mutta kuitenkin, olisi ollut 50 v. aikaa parantaa niitä teitä. Yhteen evakuoituun kaupunkiin kun on tullut jo yhtä paljon vettä kuin vuonna 2008. Eli mistään ihan maailman harvinaisimmasta luonnonilmiöstä ei kuitenkaan ole kysymys. Mur. Ehkä kuitenkin suurinta ärsytystä meidän tapauksessa aiheutti se, että joku Team Ahma oli kyllä tosiaan käynyt laittamassa sinne Cape Riverille sen Tie suljettu -kyltin, mutta olisihan se ollut hyvä laittaa myös jonnekin hieman aikaisemmin ettei ihan kaikkien olisi tarvinnut ensin ajaa sataa kilsaa metsään ja sitten takaisin jos se oli enää mahdollista. Varsinkin kuin tämä meidän tie oli ilmeisesti sen verran vähäpätöinen että sitä ei paikallisradion tulvainfoissa mainittu lainkaan.
Vielä ei voi sanoa loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä Brisbaneen on vielä matkaa ja pahimmat tulva-alueet siinä välissä, mutta Charters Towersista päästiin sujuvasti Townsvilleen jossa käytiin hakemassa kasa kirjoja tulevien päivien ajanvietteeksi ja sieltä edelleen etelään. Toistaiseksi tie on ollut auki ja tulvaton, mutta lähempänä Brisbanea ainakin vielä tällä hetkellä poikki, eli melko todennäköisesti joudutaan vielä odottelemaan jossain ennen kuin A1 aukeaa kyseiseltä pätkältä tai jokin kiertoreitti on mahdollinen. Huomenna ensimmäinen isompi kaupunki edessä on Rockhampton jossa olisi tarkoitus päästä nettiin ja tarkistamaan tietilannetta jatkoa ajatellen, radiouutiset kun ovat nykyään keskittyneet enemmän evakuointien raportointiin ja siihen pitäisikö Brisbanen uuden vuoden ilotulitusten rahat lahjoittaa avustusrahastoon. Mene ja tiedä.
Tämän avautumisen lisäksi kerrottakoon, että Englanti on vienyt Tuhkat, eli voittanut tämän huikean krikettiextravaganzan ennen viimeistä ottelua, ja Sydney-Hobart -venekisan voittajaa ei diskattu. Ja että vuoden 2011 alusta täällä lanseerataan käsite palkallinen äitiysloma. This is ABC Radio Queensland.
Plussaa Australialle annettakoon kuitenkin avuliaista kanssamatkustajista ja yli yön auki olevista autoilijoiden virkistyspisteistä.
Jatkoa seuraa.
-Inni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti