Torstaina kuittasimme itsemme ulos hyvin palvelleelta Island Gateway -leirintäalueelta, ja hyppäsimme Ocean Rafting -nimisen puljun bussiin jonka oli tarkoitus kuljettaa meidät satamaan ja sieltä edelleen kohti Whitsundaysin saaristoa Airlie Beachin edustalla. Aina välillä sitä on mentävä mukaan retkille vaikka tuntuisivat kuinka superturistijutuilta, omin avuin kun sinne saaristoon ei kuitenkaan pääse.
Matkaan eri reiteille lähti yhteensä kolme pikavenettä, sellaista valtavan kumiveneen oloista paattia joilla kuulemma pääsi jopa 50 solmua, joka on ilmeisesti tosi kovaa. Meidän alus, nimeltään Wild Thing, lastattiin täyteen porukkaa ja noin 25 hengen ryhmään mahtui muutamia aussituristeja ja loput olivatkin sitten eri puolilta Eurooppaa. Miehistöä oli kaksi, kippari ja opas, jotka aloittivat päivän vaatimalla innostuneita riemunkiljahduksia, aplodeja ja jatkuvaa hymyilyä ja hetken jo ajattelinkin että hohhoijaa, taas saadaan kuunnella koko päivä valmiiksi käsikirjoitettuja vitsejä huonosti esitettyinä, mutta alkuspiikkien jälkeen heput rauhoittuivat hieman ja vitsitkin alkoivat olla hauskoja. Ehdottomasti plussaa oli myös se, että opas kertoili ihan oma-aloitteisesti alueen historiasta ja luonnosta, toisin kuin retkillä Aasiassa jossa oppaasta ei yleensä saa irti mitään tietoja kasveista tai eläimistä vaikka kuinka kyselisi ja huitoisi.
Aluksi ajettiin Wild Thingilla pitkien saaristoa ja näkymät olivat kyllä aivan mielettömiä, eikä sellaista maisemaa olisi millään nähnyt mantereelta käsin. Heitettiin ensin joku heppu töihin Hook Islandille ja jatkettiin vielä eteenpäin kapteenin ”salaiseen paikkaan”, jossa vuorossa oli snorklausta. Ja koska täällä Queenslandissa on tällä hetkellä erityisen otollinen aika kaiken maailman meduusoille ja muille pistelijöille, vedettiin snorklausta varten päälle mahtavat ninja-asut eli stinger suitit. Kansankielellä siis pitkälahkeiset ja -hihaiset uimapuvut. Sitten molskaistiin veteen kaloja ja korallia tuijottelemaan, ja olihan siinä pitkästä aikaa ihan mukavasti katseltavaa; melko paljon samoja kaloja mitä oltiin nähty jo aiemmillakin kerroilla, mutta mitäs siitä, ja korallikin oli värikästä hieman heikosta näkyvyydestä huolimatta. Ja snorkalaushetken mukavuutta lisäsi se että joukossa ei ollut yhtään kirkuvaa aasialaisturistia vaan kaikki osasivat suhtautua hommaan rauhallisesti ja liikaa metelöimättä ja pärskimättä. Erityisen reipas oli noin 6-vuotias lontoolaispoika joka oli niin ylpeä stinger suitistaan ettei suostunut riisumaan supermiesasuaan koko loppupäivänä.
Seuraava etappi oli lähellä koko Whitsundaysin, Australian ja lähes koko maailman hienointa rantaa Whitehaven Beachia, jossa tehtiin noin tunnin pieni bushwalk ylös näköalapaikalle. Ylhäältä avautuivat uskomattomat näkymät itse rannalle ja sisämaahan päin kulkevaan Hill Inletiin, jonka hulluista hiekkamuodostelmista olimme nähneet etukäteen kuvia, mutta emme uskoneet niitä todeksi. Alueella on voimakas vuorovesi joka on heilutellut vitivalkoista hiekkaan rannalta toiselle muodostaen koukeroisia kuvioita valkoisesta hiekasta ja kirkkaansinisestä vedestä ja vaikka nyt vesi olikin vielä melko korkealla eikä ihan uskomattoman kuvan näköistä maisemaa edessä ollutkaan, oli erilaisten sinisen sävyjen määrä kuitenkin todella huima. Paluumatkalla veneelle opas esitteli meille vielä muutaman puiden oksissa majailleen ison Golden Orb -hämähäkin, ja pääsimmepä maistamaan myös autenttista alkuperäisaustralialaista bush tucker -ruokaa, nimittäin murkkuja. Puissa vilisee näitä vihreitä muurahaisia joiden peräpää on herkullisen kirpeä ja kuulemma erinomainen proteiinin lähde, ja eihän sitä voinut jättää maistamatta joten pisteltiin parit yksilöt poskeen. Ei hullumpaa.
Itse Whitehaven Beach on seitsemän kilometriä pitkä ja Wild Thing huristeli koko rannan pituuden toiseen päähän jossa hengailtiin sitten rannalla ja bongailtiin isoja monitoriliskoja lounaan lomassa. Edellisenä päivänä rannalla olisi ollutkin liskojen lisäksi mahdollisuus julkkisbongaukseen, sillä Australian kierroksellaan parhaillaan oleva Oprah oli pystyttänyt leirinsä pätkään Whitehavenia, mutta harmiksemme olimme tosiaan sen päivän myöhässä ja Oprah oli jo ehtinyt lentää eteenpäin, taisi olla vielä itse John Travoltan kyydissä.
Iltapäivä meni leppoisasti rannalla, ja vaikka meidän ryhmämme lisäksi oli paikalla useiden muidenkin puljujen retkiä, mahtui seitsemän kilsan rannalle hyvin levittäytymään niin ettei alkanut ihmispaljous ahdistamaan. Paluumatkalla Airlie Beachille kippari näytti sitten mikä Wild Thing on miehiään ja päästelikin loppumatkan lähes täysillä kohti laituria. Mukava reissu kaiken kaikkiaan, snorklausta, uskomattomia maisemia ja ehkä jopa hienoin ranta mitä on tähän mennessä tullut nähtyä.
Päiväretken jälkeen marssittiin muina miehinä vielä camping-alueelle suihkuun ja kurvattiin Woolworthsin ruokakaupan kautta eteenpäin pohjoiseen kohti Townsvillea. Yöpaikka löytyi pienellä etsimisellä jälleen levähdyspaikalta Big Mangon vierestä, ei mitään muistikuvaa kaupungin nimestä, mutta valtava mangopatsas siihen oli pystytetty. Ollaan nähty myös Big Pineapple, Big Prawn ja niin poispäin, eli ilmeisesti pienten kaupunkien on pystytettävä jotain isoa saadakseen itsensä kartalle.
Perjantaina huristeltiin sitten Townsvilleen, jonka ainakin asukasluvun (160 000 +)perusteella odotettiin olevan ihan oikean kokoinen kaupunki verrattuna viimeaikaisiin rantakyliin. Esikaupunki autokauppoineen ja ostareineen alkoi jo parikymmentä kilometriä ennen itse kaupunkia mutta kun päästiin itse Townsvilleen oli kaupunki yllättävänkin uninen keskellä perjantai-iltapäivää sillä kaupungilla tuntunut olevan ketään, eikä koko keskustan kattanut tietyö ainakaan yhtään auttanut asiaa.
Löydettiin kuitenkin toimiva nettipaikka ja muutama tunti vierähtikin tietsaten, erilaisten hoidettavien asioiden ToDo-lista oli nimittäin kasvanut jo sen verran pitkäksi että oli jos jonkinlaista varausta, laskua ja vakuutusta hoidettavana. Kun päästiin ulos nettikahvilasta ei meno kaupungilla ollut yhtään vilkastunut, joten päätimme ajaa katsomaan maisemia kaupungin keskellä kohoavalle Castle Hillille (eli Linnanmäelle). Kukkulalta näki koko Townsvillen kaupungin joka selvästi levittäytyi melkoisen laajalle alueelle, sekä suoraan edessä merellä olevan Magnetic Islandin.
Kokkailtiin illallista tähän mennessä komeimmissa maisemissa ja koska mitään kieltomerkkejä yöpymisestä ei havaittu, päätettiin jäädä mäelle myös yöksi. Pimeän tultua lenkkeilijät alkoivat kuitenkin vähentyä ja mäellä alkoivat jonkinlaiset teinien perjantaikestit, joten päätimme kuitenkin valua alaspäin kaupunkiin nukkumaan Swarloksen suojissa. Rantakatu Strandin varrella oli runsaasti parkkipaikkoja ilman kieltoja, ja paikalla oli pari muutakin camper-seuruetta samoissa hommissa joilta saimmekin varmistettua että vaikka poliisiasema onkin ihan vieressä, on autoissa nukkuminen ihan ok.
Hikisen yön jälkeen lauantaiaamuna syöksyimme saman tien vilvoittelemaan Rockpoolille, eli rannalle rakennettuun uima-altaaseen, meressä kun ei voi uida muuta kuin erikseen verkoilla eristetyillä alueilla. Jälleen kerran pitää nostaa hattua aussien ulkoilualueille, täällä on kaikki aivan älyttömän hyvin järjestetty. Johtuuko sitten siitä että puistoja voi käyttää ympäri vuoden vai kansan yleisestä ulkoilmahenkisyydestä, mutta erityisesti täällä Townsvillessä kaikki on kunnossa; on julkinen (ja ilmainen) uima-allas, suihkut, vessat, grillipaikat, penkit, ulkokuntosali (nimeltä TeenRager) ja jopa mieletön vesileikkipuisto. Paljon hienompi kuin Launeella. Ja koirankakkapussit kaupan päälle.
Illalla lähdimme sitten Townsvillen yöhön odottaen jonkinlaista hulinaa, olihan lauantai ja kaikkea, mutta edelleenkin melko vähän oli porukkaa liikkeellä ja niissä paikoissa joissa menoa tuntui hieman olevankin, ei meitä päästetty sisään mauttomien shortsien ja sandaaalien vuoksi. Pelastuksen tarjosi kuitenkin aina luotettava irkkupubi Molly Malones johon meidät toivotettiin tervetulleeksi ja jossa seurattiin vuorotellen bändiä ja telkkareissa pyörineitä ysärimusavideoita. Mollyn meno ei kuitenkaan innostanut aamun tunneille asti, ja kohti Swarlia lähdettiinkin puolen yön maissa. Kotimatkalla satoi sitten niin paljon että ensimmäisen minuutin jälkeen kaikki vaatteet olivat aivan totaalisen kastuneet, mutta eipä se nyt niin kamalaa ollut, lämmin kun oli silti.
Sunnuntaita vietettiin sitten Strandin nurmikoilla lueskellen ja pikniklounasta nauttien, ja olisipa Tompalle ollut jälleen tarjolla mekaanikon hommiakin kun sveitsiläistyttöjen campervan ei lähtenyt käyntiin vaan päästi ainoastaan omituisia naksutusääniä. Ratkaisuksi osattiin kuitenkin tarjota vain kehotus soittaa vuokraamon auttavaan puhelimeen.
Iltapäivästä sadepilvet alkoivat jälleen kerääntyä taivaalle ja hetkellisen ”Mitäs nyt tehdään?” -neuvottomuuden jälkeen päätimme että kaupungissa on kuitenkin pakko olla leffateatteri ja suuntasimme ajelemaan katuja kunnes sellainen löytyisi. Teatteri löytyikin saman tien ja seuraavaan Due Daten näytöksen alkamiseen sopivasti 45 minuuttia, joten ei muuta kuin sinne. Leffa oli ihan ok, mutta ei sitten kuitenkaan niin hauska kun olin odottanut. Hyvää ajanvietettä joka tapauksessa, vaikka salissa haisi voimakkaasti homeelta.
Illalliseksi nautittiin sitten rannikon tyyliin kalaa ja perunoita, ja istuttiin hetki Seaview -hotellin terassilla jossa bonuksena vielä joku innokas jukeboxin käyttäjä luukutti vanhaa Bon Jovia ja Roxettea meidän iloksi. Nukkumaan vetäydyttiin jo ennen kymmentä, ensimmäinen herätys kun on näin trooppisissa oloissa aina taatusti viimeistään kuudelta.
Tänään matka jatkuu kohti Cairnsia, vaikkakin olemme suunnitelleet saapuvamme sinne vasta ensi viikonlopuksi, eli seuraava viikko käytetään tämän muutaman sadan kilometrin välin tutkimiseen ennen näillä näkymin pohjoisinta Australian etappia.
-Inni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti