Verrattuna Tompan aiemmin kuvailemaan Gold Coastin koulunpäättäjäisteinihulinaan täällä Sunshine Coastilla eli rannikolla Brisbanesta pohjoiseen ei tapahdu yhtään mitään. Ja se on oikeastaan ihan kivaa. Ollaan tosiaan hidastettu tahtia melkoisesti nyt kun ollaan taas kahdestaan, eli siirrytty hieman enemmän takaisin siihen ei-minkään tekemiseen ja Brisbanesta jatkettiinkin rannikkoa ylöspäin ainoana suunnitelmana viettää tuleva viikko enemmän kuin vähemmän rannalla.
Sunnuntaina suuntasimme siis hyvin palvelleelta Steve Irwin Wayn taukopaikalta levänneinä kohti läheistä Caloundran kaupunkia ja sen rantaa. Huomasi hyvin että oli viikonloppu sillä selvästi kaikki muutkin olivat keksineet saman suunnitelman ja parkkipaikan löytäminen osoittautui odotettua hankalammaksi tehtäväksi. Caloundrassa on pienestä koostaan huolimatta kuitenkin seitsemän eri rantaa eli valinnanvaraa oli, ja Swarleyllekin löydettiin viimein paikka suurimman rannan eli King’s Beachin tuntumasta. Ja edessä avautui kyllä niin erilainen rantanäkymä kuin aiemmissa paikoissa, ei ainuttakaan kiljuvaa schoolies-lapsosta, vaan rauhallisesti sunnuntairetkellä olevia lapsiperheitä ja eläkepäiviään viettäviä hopeakettuja joiden sekaan saattoi vaivatta levitellä pyyhettä ja asettua lueskelemaan.
Muutaman tunnin auringonoton ja surffaajien seuraamisen jälkeen oli tietysti lounaan vuoro, joka nautittiin thairavintolassa joka oli jo sulkemassa oviaan mutta myi kuitenkin meille vielä mukaan herkulliset curryt. Se, että ravintola sulkee klo 14.30 kertoo kyseisestä kaupungista kaiken. Ruoan jälkeen päätimme vielä haravoida Caloundran kolmea katua josko jostain löytyisi kahvila tai vastaava nettiyhteydellä, ja koska mitään sen suuntaista ei tuntunut tulevan vastaan, mutta turisti-info oli kuitenkin auki, päätimme kääntyä infopisteiden aina niin auttavaisten eläkeläisvapaaehtoisten puoleen. Kysymykseen ”Do you know if there is a cafe or someplace with a wi-fi?” sain reaktioksi kummastuneen ilmeen, ja selitettyäni tarkemmin että etsin internet-yhteyttä, oli vastaus ystävällinen mutta yksiselitteinen ei. Tämä viimeistään kertoo kaiken Caloundran meiningistä. Noh, emme ihan tyytyneet tähän, ja kun nurkan takaa ilmestyi tutun kahvilaketjun, Gloria Jean’s Coffeen, kyltti, kysyimme asiaan vielä uudestaan heiltä ja sieltähän se wi-fikin löytyi vaivatta. Ja parikymppistä baristaa tämä etsiskelytarinamme huvitti erityisen kovasti.
Kahvittelun ja rutiininomaisen ”Facebook-meilit-tärkeimmät uutiset-pari blogia” -kierroksen jälkeen ohjelmassa oli sitten ruokakauppa ja majoituspaikan valinta. Koska mitään kiirettä eteenpäin ei ollut, palasimme yksissä tuumin samalle taukopaikalle jossa olimme viettäneet edellisenkin yön, sen sijainti kun oli näppärästi viitisen kilometriä rannasta eikä muutenkaan mitään valittamista ollut, mitä nyt yksi villi kalkkuna sotki meidän roskat pitkin nurmikkoa.
Maanantaina toistettiin lähes sama kuvio kuin edellisenä päivänä, valittiin makoilupaikaksi saman rannan toinen pääty ja päivän nettiannoskin löytyi tällä kertaa vaivatta. Tässä vaiheessa päätimme että nyt unelias Caloundra on varmasti näyttänyt jo kaiken mitä sillä on tarjottavana, ja suunnattiin auton keula rantatielle ja kohti pohjoista. Sopivaksi tauko- eli yöpymispaikaksi valikoitui mielenkiintoinen leikkipuiston ja parkkipaikan yhdistelmä minikokoisesta Palmwoodin kaupungista, jossa ei pelkästään kielletty siipikarjan dumppaamista alueelle (?), vaan puiston keskellä olevaan valtavaan puuhun oli viritetty jotkut aivan käsittämättömät vilkkuvat neonvaloputket. Oli siinä naurussa pitelemistä kun uneliaan pikkukylän keskellä räiskyy sinistä ja vihreää niin että heikompia hirvittää. Varmaan joko Lionsien tai Rotary Clubin neronleimaus tienoon elävöittämiseksi, näillä kahdella taholla kun tuntuu olevan kova nokittelu päällä kumpi perustaa enemmän puistoja, istuttaa pensaita tai rakentaa bussipysäkin näköisiä katoksia sinne missä ei ole julkista liikennettä.
Palmwoodissa herätys tuli tuttuun tapaan heti auringon noustessa ja koska puiston nurmikoita leikkaamaan tulleet työmiehet kiljuivat ja huudattivat lehtipuhaltimiaan huomioimatta millään lailla toisten aamu-unia, oli meidänkin aika kavuta ylös ja alkaa viritellä aamiaista. Mielettömät vilkkuvalot olivat selvästi olleet päällä koko yön.
Suunnaksi otettiin jälleen ranta, ja nyt kohdalla ollut Maroochydore, joka vaikutti aivan yhtä uneliaalta kuin edellinenkin rantakaupunki; loma-asuntoja, vanhainkoteja, muutama kauppa, fish & chips -ravintola ja leikkipuisto. Mutta tietenkin myös kilometrikaupalla upeaa valkoista hiekkarantaa, eli sinne siis. Olimme sen verran aikaisin liikkeellä, ettei Cotton Tree Beachilla ollut aluksi ketään muita, mutta pian ranta alkoi täyttyä muista auringossa makailijoista, lenkkeilijöistä ja koiranulkoiluttajista. Hyvin silti mahtui, ja rannalla vierähti jälleen kirjan parissa helposti muutama tunti.
Jonkinlaiseksi välietapiksi täysin randomilla valikoituneeseen Noosan kaupunkiin oli matkaa enää vajaat 30 km ja koska välissä ei tuntunut olevan mitään sen kiinnostavampaa lähdimme suoraan sinne. Opaskirjassa Noosasta puhutaan tyylikkäänä ja sivistyneenä lomakohteena, joten en ollut oikein varma mitä odottaa, gucciprada-liikkeitä toisensa perään vai tavallista mutta idyllistä pikkukaupunkia. Todellisuus asettui johonkin näiden kahden vaihtoehdon välille, sillä saavuttaessa paikalle Noosa vaikutti ihan yhtä pieneltä kuin aiemmatkin rantakaupungit, mutta huomattavasti eloisammalta, eikä suurin osa katukuvassa näkyvästä väestä tarvinnut rattaita eikä rollaattoria. Kaupungin suosio näkyi kuitenkin harmittavasti huomaamattomien tai muuten soveliaiden yöpymispaikkojen puutteena, ja noin puolen tunnin edestakaisin ajelemisen jälkeen päätimme katsastaa minkälaisen diilin paikalliselta leirintäalueelta voisi saada. Noosa River Caravan Parkin yltiöystävällinen setä kertoi että vapaana olisi vielä yksi meille sopiva paikka, ja päätimme ottaa pariksi yöksi majoituksen ihan viralliselta alueelta. Plussana tähän oli toki se että useamman rantapäivän jälkeen kuuma suihku tuntui kummasti hyvinkin houkuttelevalta.
Koska parin seuraavan päivän ohjelma oli niin sanotusti hallussa, siirryimme vielä hetkeksi tutkimaan Noosan rantakadun tarjontaa ennen kuin poistuimme jokapäiväisille ruokaostoksille Woolworthsiin. Eilen Paavo Pallogrillissä valmistuikin herkullinen kasa isoja katkarapuja joita sitten nautittiin salaatin ja wasabi- ja sitruunadippien kera. Eli vaikka lämmintä suihkua ei olekaan joka päivä saatavilla, niin ruoasta ei ihan heti tingitä. Vaikka jälleen kerran kävi niin, että kun grillihiilet saatiin esiin, alkoi välittömästi sataa. Täällä tuntuu olevan sään kanssa niin, että täysin kuivaa päivää ei ole; vaikka olisikin aurinkoista keskipäivällä, jossain vaiheessa aamua tai iltaa sataa kuitenkin. Noh, aina on mainio sää grillata, vai miten se olikaan.
Tänään heräsin ensimmäisen kerran vasta seitsemältä normaalin viiden sijaan, ja syykin tähän selvisi verhoa raottamalla; aamu oli harmaa ja sateinen. Hetki siinä oltiin hukassa että mitäs nyt tehdään kun rannalle ei voikaan mennä, mutta saatiin sadeaikaa kulumaan ajelemalla ostarille kahville ja nettiyhteydelle, pesemällä pyykkiä ja selvittämällä kuinka Noosa-joelle pääsisi kalaan. Kaiken tämän jälkeen sadekin alkoi hellittää ja iltapäivästä sahattiin jälleen aikamme Hastings Streetiä ennen kun palattiin leirintäalueelle ja alettiin viritellä taas grilliä kuumaksi. Voitte ihan itse arvata mikä sääilmiö silloin ilmestyi paikalle.
Nyt sataakin taas aivan kaatamalla, mutta onneksi Swarleyn sisällä on kuivaa ja tunnelmallista, ja täällä voi hyvin lueskella, kirjoitella, suunnitella tulevien viikkojen ohjelmaa ja odottaa innolla perjantain kalareissua.
-Inni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti