8.9.2010 GST GH, Sihanoukville

Sadetta ja paistetta

Kuten Inni viimeksi kirjoittikin, lauantaina satoi iloisesti koko päivän, eikä elämä muutenkaan oikein hymyillyt. Edellisen illan suurin takaisku oli koettu kun saatiin selville, ettei mikään nettikahvila olisi auki elintärkeän Moldova-Suomi EM-karsintamatsin aikana, eli livekuvasta haaveileminenkin piti unohtaa heti alkuunsa. Isku ei kuitenkaan ollut puoliksikaan niin kova kuin heti ensimmäisen wifi-mestan auetessa lauantaiaamuna koettu, tappiollisen 0-2 tuloksen välähtäminen läppärinruudulle. Siis mitä!? Tunnelmat vaihtelivat epäuskosta epätoivoon, vihaan, suuttumukseen ja lopulta aivan käsittämättömään kuvotukseen. Ilmeisesti operettivalmentaja Baxter oli päättänyt lähteä futiskääpiötä vastaan kokoonpanolla johon kuului kaksi puolustavaa keskikenttäpelaajaa eikä ainoatakaan keskushyökkääjää. Huh! Sanomattakin on selvää, että päivän ollessa sateinen, lähes koko valoisa aika meni lähinnä matsiraportteja lukiessa, videoklippejä katsellessa ja kiroillessa. Vihaa ainoastaan lisäsivät naurettavan epäpätevät suomalaiset jalkapallojournalistit, jotka tietysti kertoivat kissankokoisilla kirjaimilla näiden karsintojen olevan nyt taputellut. Tätä joka karsinnoissa toistuvaa itsetuntovammaahan en ole ikinä pystynyt käsittämään. V*ttu, 9 matsia jäljellä!

Illan tullen ja sateen laannuttua saatiin kuitenkin itsemme (tai: sain itseni) sen verran kasaan, että jaksettiin lähteä rannalle kävelemään ja vähän tutkimaan mestoja. Biitsi löytyi majatalon läheltä ja vaikutti ihan pätevältä; aika kapea, mutta varmaan pari kilometriä pitkä kaistale kauneinta Siaminlahtea ja aivan täynnä latomaisia rantaravintoloita. Jokaisen raflahökkelin eteen viriteltiin isoja hiiligrillejä joissa jengi käristeli tuoretta seafoodia mustekaloista, barrakudaan ja ravuista hummereihin. Bisse maksoi sen tutun $0,50 ja sekalainen grillisetti kolme, eli auringonlaskun seuraaminen rantapöydässä ei ainakaan tullut kalliiksi.



Jossain vaiheessa päätettiin siirtyä aiemmin päivällä tavatun aussikundin ohjeiden mukaisesti JJ’s Playground-nimiseen rantakapakkaan katselemaan Serendipity-biitsin yöelämää. Aluksi paikka oli melko tyhjillään ja vähän jo ihmeteltiinkin, että tässäkö tämä nyt sitten oli, mutta kellon lähestyessä puoltayötä, tuntuivat mestoille eksyneen jo about kaikki Sihanoukvillen backpackerit ja meininki oli sen mukaista. Sekavaa ja riehakasta siis. Välillä käytiin jopa noutamassa guesthousesta lisää fyrkkaa ja bileet jatkuivat. Jossain vaiheessa brittibaarimikko potki vielä paikallisen tekno-dj:n ulos levykopista ja laittoi kuin taikaiskusta soimaan playlistin joka oli kuin suoraan Tompan iPodista (Libertines, Razorlight, Mando Diao, Kaiser Chiefs, Arctic Monkeys yms.), eikä riemulla ollut rajoja. Ilta venyi siis iloisissa merkeissä johonkin kolmeen asti, eikä päivällä koetuista hautajaistunnelmista ollut enää tietoakaan. Tulee kalliiksi nämä sadepäivät, kuten Jussi Vares sanoo.



Sunnuntaina herättiin kuitenkin ihan semipirteissä olotiloissa ja koska aurinkokin paistoi, suunta oli heti aamusta kohti rantaa. Edellisistä kunnon biitsisessioista olikin jo yli kuukausi aikaa ja ”eilisen janon” lääkitseminen soodavedellä ja kokiksella auringonpaisteisissa rantatuoleissa oli enemmän kuin paikallaan. Aallot olivat sen verran mahtavat, että vähän kyllä kieltämättä harmitti, ettei missään ollut surffilautaa vuokrattavana, mutta ehkä Australiassa ehtii sitten taas niihinkin hommiin.

Ainoana täydellisen chillailun estävänä seikkana olivat aivan koko ajan jaloissa pyörineet käsikoruja kaupanneet lapset, sekä hierontaa, hummerinpyrstöjä tai säärikarvanpoistoa tarjonneet naiset. Kaupustelijoilta ei todellakaan saanut hetken rauhaa ja vielä hieman eilisessä ajassa toimineet aivot eivät kovin kauaa jaksaneet olla hirveän vastaanottavaisella päällä. Pari kertaa meinasivat hermot palaa aivan totaalisesti loputtomaan ”you buy, you buy from me, you promise, where you from jne.”-tulvaan. Lapset; menkää kouluun! Naiset; perustakaa kauppa! Noh, on niitä tietysti huonompiakin tapoja viettää päiviä ja parin tunnin jälkeen ko. riivaajatkin tajusivat, ettei meiltä ole dollareita saatavissa ja loppupäivä meni rauhallisissa merkeissä. Illalla nautittiin taas seafood-bbq:ta, katseltiin rantakaupungista poispäin suunnistanutta, parempiosaisten paikallisten viikonloppuvieraiden Lexus-kulkuetta ja fiilisteltiin pitkästä aikaa kevyesti kärventynyttä ihoa. Loistavaa!



Maanantaina satoikin sitten taas kaatamalla ja päivä kului hyvin pitkälti telkkaria väijyessä ja paikallista elämänmenoa kelaillessa; mietittiin lähinnä että toivottavasti ne lapset, jotka auringonpaisteella myyvät rihkamaa rannalla, ovat sadesäällä koulussa ja sitä miksi paikalliset naiset ja lapset pukeutuvat pyjama-asuihin ja aamutohveleihin koko päivän ajaksi. Molemmat hyviä ja tärkeitä kysymyksiä ja näiden elämän isojen kysymysten ankara miettiminen takasi äärimmäisen produktiivisen päivän, josta voi olla ylpeä vielä vuosienkin päästä.

Sateen laantuessa illalla joku paikallisen backpacker-baarin sisäänheittäjä onneksi lykkäsi taas käteeni happy hour-tarjouksista kertovia lentolehtisiä. Koko päivän sisätiloissa vietettyämme pieni actioni olikin paikallaan ja Utopia-raflan 0,25 dollarin tuopit samanhenkisessä seurassa kiehtoivat kummasti. Ilta olikin täydellinen menestys; mesta oli aivan tukossa koko päivän kestäneestä sateesta aiheutunutta tylsistymistä karkottaneita ihmisiä ja laulu raikui taas jonnekin kolmeen asti. Seurattiin sivistyneesti sivusta kun jengi roiski guesthousen katolta uima-altaaseen, varmaan puolet tuopeista oli jenkki-baarimikon tarjoamia, kazakstanilainen kundi joi tuopillisen vodkaa yhdellä huikalla, keksittiin ikiliikkuja, jollain oli mukanaan valtava pehmoeläin-sika nimeltä Omar, aussikundi meinasi sytyttää itsensä tuleen ja ilta päättyi ruotsalaisten expatien hämärään yösafkakioskiin, jossa ruoan saaminen kesti lähes tunnin ja osoittautui lopulta kasaksi totaalisen kärventyneitä kanasuikaleita. Erittäinkin kummallista menoa! Ja tähän taas se mitä Jussi Vares sanoo.

Eilinen, tiistai alkoikin sitten astetta hitaammin, mutta kyllä me joskus puolen päivän jälkeen päästiin raahautumaan rantaan. Fiilis ei todellakaan ollut mitenkään käsittämättömän ruusuinen, muttei mikään ylitsepääsemättömän pahakaan, eli päivä kului taas ihan mukavasti aurinkotuoleissa makaillessa.



Päivän selkeästi tärkein tapahtuma oli kuitenkin puoli kymmeneltä suomenaikaa, eli puoli kahdelta paikallista pelattava Hollanti-Suomi-matsi. Sitä ei vain yksinkertaisesti saanut missata. Perjantain futispettymyksestä viisastuneina käytiin illemmalla tiedustelemassa jonkun italialaisen expatin pizzeria, jossa tuntui olevan kohtalaisen nopea nettiyhteys, joka oli auki 24/7 ja jossa siten voisi hyvän tuurin käydessä kokea pikkutuntien jalkapalloextravaganzaa. Testattiin vielä kokeeksi muutamia käynnissä olleiden futismatsien live-striimejä ja todettiin, että tänne Rainyseason Pizzaanhan meidän olisi pitänyt pyrkiä perjantainakin matsia katsomaan. Ei siis muuta kuin ensin pariksi tunniksi goisaamaan ja herätyskello soimaan yhdeltä yöllä.

En tietenkään matsijännitykseltä pystynyt juurikaan nukkumaan ja muutamat peliä edeltävät tunnit menivätkin tehokkaasti kaikkia paikanpäällä olleita samanhenkisiä kadehtiessa; ”nyt oltais jossain De Kuypin lähettyvillä baarissa tunnelmaa nostattamassa, nyt lähdettäis kävelemään muun SMJK:n vierasedustuksen kanssa laulaen kohti stadikaa, nyt mä virittäisin omaa suomenlippua vieraskatsomon etuosaan, nyt vedettäis täysin palkein Maamme-laulua jne.” Mielessä pyörivät kaikki ne ylitsepääsemättömän mahtavat fiilikset mitkä maajoukkueen matsien seuraamiseen liittyvät, eikä nukkumisesta juurikaan siis tullut mitään. Allekirjoittaneen seuraava Huuhkaja-kokemus paikanpäällä tulee olemaan vasta ensi kesäkuun Ruotsi-matsi vieraissa. Sitä odotellessa siis.

Kun sitten vihdoin avausvihellyksen aikaan päästiin netin ääreen, oli pettymys valtava kun mitään tarpeeksi kevyttä striimiä ei jostain syystä löytynytkään. Voi helvetti! Yritettiin epätoivoisesti ensimmäisen puoliajan ajan avata jos jonkinlaista kanavaa, mutta joko yhteys oli liian hidas tai sitten tämä matkakäytössä oleva hikinen miniläppäri ei vain jaksanut peliä pyörittää. En tiedä. Livekuvaa ei kuitenkaan ollut saatavilla, eli matsi jouduttiin seuraamaan Iltalehden ja Futismaailman tekstiseurannan avustuksella. Kyllä siinä oli varmasti yöelämästä palaavalla juhlakansalla ihmettelemistä kun kaksi jo kertaalleen herännyttä suomalaista huutaa keskellä yötä autiossa pizzeriassa minikokoisen tietokoneruudun ääressä, hiljentyy sitten pariksi minuutiksi odottamaan seuraavaa selostuspäivitystä ja huutaa sen jälkeen lisää. Matsihan päättyi taas surullisesti ja puoli neljän jälkeen nukkumaan menikin kaksi aika hiljaista Suomi-fania.

Tänään iskettiin tietysti taas rannalle heti heräämisen jälkeen ja rusketusta parannellessa tehtiin sotasuunnitelmaa reissun jatkon suhteen. Sihanoukvillen rantameininki on toki erittäin leppoisaa, safka ja muu eläminen halpaa, bileet loistokkaita, mutta koska joka toinen päivä on mennyt sateen loppumista odotellessa, on mesta alkanut taas hieman tylsistyttää. Selvä merkki siitä että on aika vaihtaa kaupunkia. Hommattiin siis iltapäivällä dösäliput Phnom Penhiin ja bonuksena käytiin vielä Vietnamin konsulaatissa hakemassa viisumit rajan yli siirtymistä varten, sitten kun sen aika tulee. Samalla konsulaattireissulla todennettiin myös vihdoin se, että ollaan tehty ihan oikea valinta pysytellessämme rannan tuntumassa, eikä olla juuri tuhlattu aikaa itse kaupungin tutkimiseen. Tuktuk-ajelulla kaupungin läpi ei havaittu yhtäkään sellaista mestaa johon olisi tehnyt mieli tutustua. Eli kuten niin monet muutkin rantalomakaupungit, myös täällä elämä pyörii biitsin ympärillä.



Huomenissa olisi siis taas tarkoitus vaihtaa maisemaa astetta eläväisempään kaupunkiin. Katsotaan mitä Sean Pennistä löytyy…

-Tomppa