Junaenkat! Matkustettiinpa sitten 25 tuntia junalla Nha Trangin rantakaupungista lähes koko Vietnamin läpi pääkaupunkiin Hanoihin. Jouduttiin tosiaan jäämään Nha Trangiin yhdeksi yöksi ja maanantaiaamuna lähdettiin sitten reippaina klo 5.38 junaan, ensimmäiseen jossa oli tilaa ja joka yllätykseksemme oli alle tunnin aikataulusta myöhässä.
Paikkamme olivat ”hard sleeperit” kolmannella hyllyllä, joka tarkoitti sitä että yläpedissä ei mahtunut ollenkaan istumaan ja oikeastaan koko matka kului vaakatasossa. Ja aika kului oikeastaan yllättävänkin kivuttomasti; aluksi muutama tunti unta, hieman kyseenalainen kana-ateria ravintolavaunusta, lukemista, iPodia, päiväunet, vähän vähemmän kyseenalaiset possuvartaat ruokakärrystä ja niin poispäin. Alapedeillä matkusti koko matkan nelihenkinen vietnamilaisperhe jotka pitivät huolen että mekin saimme ruokaa ja tarjoilivat ystävällisesti voikeksejä ja mikä parasta, olivat maan yleiseen melutason huomioon ottaen melko hiljaista väkeä.
Juna puksutteli iltapäivästä aivan rannan tuntumassa ja maisemat olivat huikaisevia, kallio nousi suoraan merestä jonnekin sadan metrin korkeuteen ja raiteet kiemurtelivat aivan reunaa pitkin. Sanomattakin selvää että kämmenhikeähän siinä pukkasi. Mutta silti oli pakko katsoa. Ainoa varsinainen miinus paikalliselle VR:lle eli Vietnam Railwaysille tuli petivaatteista jotka eivät todellakaan olleet tuoreimmasta päästä. Ilmeisesti jos niitä joskus vaihdetaan niin ei ainakaan niin että jokainen matkustaja saisi uuden puhtaan setin junaan tullessaan kuten Thaimaassa, vaan samoissa hienhajuisissa peitoissa mentiin. Käärimmekin molemmat peiton ja tyynyn lakanan sisään isoksi rullaksi jota vasten nojailla ja käytimme omia huiveja peittoina.
Perille Hanoihin saavuttiin tiistaiaamuna puolisentoista tuntia myöhässä, mutta se ei haitannut ollenkaan sillä ihan puoli viideltä eli ennen auringonnousua ei olisi viitsinyt sännätä keskustaan majoitusta etsimään. Lisäksi saapuessamme satoi kaatamalla joten päädyimme suosiolla pitämään sadetta asemahallissa puolisen tuntia ja saimme siinä samalla hätisteltyä innokkaimmat hellomisterit pois kimpusta. Jotenkin se vaan risoo joka kerta kun heppu nykii rinkkaa selästä ja yrittää kantaa sitä puoliväkisin motobainsa päälle.
Lähdettiin siis omalla aikataulullamme liikkeelle ja jaoimme taksin samassa hallissa odotelleen kolumbialaismatkaajan kanssa ja suuntasimme Hanoin vanhaan kaupunkiin jossa oli odotettavissa paras valikoima halpoja majataloja. Thu Giang Guesthouse löytyi kuin löytyikin vaikka taksikuskillahan ei ollut tietenkään mitään käsitystä missä kyseinen laitos sijaitsi, vaikka lähtiessä oli kovasti niin vakuutellut. Eipä siinä sitten juuri muuhun ollut energiaa kun kantaa kamat kapeita portaita viidenteen kerrokseen, ja koska edellinen vuorokausi oli mennyt niin sanotusti kommandona toisen miehen maastopuvussa, pitkään suihkuun ja aamupäiväunille.
Yhdentoista maissa olimme sitten valmiina Hanoi hulinaan ja ensimmäinen missio oli ruoan löytäminen. Kun astuimme ulos majatalosta niin ruokaa oli katu täynnä, nimittäin jonkinlainen markkina jossa kananjalkoja ja vihanneksia oli katukiveykset pullollaan, mutta päätimme kuitenkin jatkaa jonnekin josta näitä aineksia saisi kypsennettynä ja lautasella. Melko pian osuimmekin ravintolan kohdalle joka oli yhtä pöytää lukuun ottamatta aivan täynnä ja koska se on yleensä aina hyvä merkki, menimme saman tien sisään.
Lounas olikin siinä mielessä elämyksellinen, että paikassa ei ollut ruokalistaa ja tarjolla oli ”one food”. Tuo yksi ruoka oli kalaa joka valmistettiin joka pöydässä olevassa omassa paistinpannussa, vähän hotpotin tai fonduen tyyliin. Eli pannuun heitettiin kalat, tilliä ja sipulinvarsia, joita sitten nautittiin nuudeleiden, pähkinöiden, purjon, basilikan, kalakastikkeen ja chilin kera. Hyvää oli, ja siitä jännittävä makusikermä että kala ja tilli yhdessä ovat hyvinkin kotoinen yhdistelmä mutta heti kun siihen lisää pähkinöitä ja kalakastiketta niin ei olekaan enää niin tuttua.
Omituisinta ravintola Cha Ca Thang Longissa ei kuitenkaan ollut itse ruoka, vaan muut ruokailijat. Kuten sanoin, paikka oli puolenpäivän maissa aivan täynnä lounastajista, joista suuri osa joi ruoan kanssa Hanoi-vodkaa. Eikä mitään drinkkejä, vaan raakaa viinaa ja koko pullon. Viereisen pöydän sedät olivat vetäneet ilmeisesti puoliksi litran Hanoin, sen verran nimittäin harittivat silmät molemmilla, ja sitten nappasivat vaan läppärilaukut kainaloon ja ajelivat motskarilla takaisin töihin. Todella hämärää.
Hanoin vanha kaupunki oli hyvin vietnamilainen, ei Starbucksia eikä Mäkkäriä, eikä monista kaupungeista tuttuja backpacker-katuja tai -baareja joissa kaikki tuntuvat olevan länkkäreitä. Lähinnä kymmenittäin pieniä kadunvarsikahviloita (joissa lasten kokoiset muovituolit), paikallisia kauppoja joka lähtöön (leluja, leimasimia, tinalaatikoita, kankaita, koreja, peilejä, jne.) ja tietenkin satoja moottoripyöriä ja uskomattoman kaoottinen ja meluisa liikenne. Sahasimme vanhan kaupungin katuja monta tuntia ihmetellen hulinaa, ehkä Kaakkois-Aasian tehokkainta jätehuoltoa ja joka kulmassa liehuvia Vietnamin lippuja. Täällä ei selvästi ole käsitettä liputuspäivä.
Kulttuuriannos nautittiin Ngoc Sonin temppelissä pienellä saarella Hoan Kiem -järvellä. Järvessä on legendan mukaan valtavia kilpikonnia ja temppelissä oli kuulemma yksi tällainen monsteri esillä, eli ei muuta kun sitä katsomaan. Pakko myöntää että itse temppeli tuli kurkattua melko nopeasti läpi, ja suuremman huomion keräsi 250-kiloinen täytetty kilppari, joka oli aivan valtava. Havaintoja näistä otuksista tehdään noin kymmenen vuoden välein, ja koska järvi on melko pieni ja aivan keskustassa, on myös spekuloitu että puolue käy aina silloin tällöin vapauttamassa kilpparin tai pari järveen jostain muualta. Tiedä häntä sitten.
Illalla tutustuimme sitten paikalliseen tuoreolueen, bia hoihin. Vietnamin isoissa kaupungeissa on saatavilla ilman lisä- ja säilöntäaineita tehtyä olutta (lähes terveellistä siis), jota toimitetaan päivittäin tankeissa panimolta ravintoloihin, joissa se sitten lasketaan muoviletkulla laseihin ja myydään saman tien. Varmasti maailman halvin hanaolut, alle 20 senttiä lasi. Siinä sitten vietettiin iltaa polvet suussa minikokoisilla muovituoleilla kuten asiaan kuuluu, ja nautittiin muutamat bia hoit ennen kuin oli pakko siirtyä nukkumaan jo yhdeksän maissa.
Pääkaupunkiin tutustuminen jäi tällä erää yhteen päivään, sillä tarkoitus oli vielä katsastaa Halong Bay Hanoista itään ennen kuin matka jatkuu jälleen. Törmäsimme tosiaan reilu viikko sitten siihen että meillä on pitkästä aikaa aikataulu ja tätä Aasian kierrosta ei ole enää jäljellä kun pari viikkoa, ja että on kiristettävä tahtia jotta ehditään vielä nähdä mitä on suunniteltu. Eli aamusta sitten heti bussiasemalle ja kohti Cat Ba:n saarta ja kansallispuistoa.
Kuljetus oli sekavan oloinen kolme bussia ja laiva -yhdistelmä, mutta toimi kuitenkin ihan moitteettomasti. Samalla reissulla olleet aussipojat ja ranskalais-englantilainen pariskunta olivat saapuneet samana aamuna Vietnamiin ja olivat kovin innoissaan jatkuvasta tööttäilystä, kuskin pakonomaisesta ohittelun tarpeesta ja kaikesta mikä näkyi ikkunasta. Kyllä siinä tuli jo aika kokeneen matkaajan olo, kun mikään mainituista ei varsinaisesti tehnyt enää vaikutusta, vaikka maisemat Cat Ba:lle päästyämme olivatkin oikein komeat.
Cat Ba Towniin saavuimme iltapäivästä ja ensimmäinen homma oli taas tuttuun tyyliin majapaikan etsintä. Ensimmäinen oli täynnä, toinen muuten ok, mutta heillä tuntui kaikki olevan rikki, ja kolmas olikin toimivampi ja kaksi dollaria parempi kuin edellinen eli sinne siis. On muuten pitkästä aikaa ilmastointi huoneessa.
Käveltiin katsomaan uimaranta noin kilsan päässä kaupungista ja tallusteltiin pitkin rantabulevardia ennen auringon laskemista. Saari on maisemiltaan hieno, samaa tyyliä kun esimerkiksi Thaimaan Phi Phi-saaret, mutta niin vaan on saatu kaupungin ranta pilattua aivan käsittämättömällä rakennusintoilulla. Hotellit ovat toinen toistaan korkeampia ja melkein peittävät taustalla olevat upeat vuoret, venelaituria ”koristaa” aivan uskomattoman ruma neuvostohenkinen portti neonvaloineen, ja lähimmän vuoren päälle on pystytetty jonkinlainen muistomerkki (betonia sekin) muistoksi siitä kun Ho-setä kävi saarella tammikuussa 1951. Jee. Vaikka en kannatakaan liian tarkkaa määräilyä siitä minkä väriset ikkunanpuitteet taloonsa saa maalata tai vastaavaa, olisi tänne kyllä voinut jonkinlaisen korkeusrajan rakennuksille määrätä tai jotain. Taas herää se ajatus että onko kukaan miettinyt tätä turismijuttua pitkällä tähtäimellä, kun tuntuu että ei huolta huomisesta kunhan nyt saadaan kaikki raha irti.
Illalla kaupungin selvästikin ainoa baari, The Good Bar, alkoi täyttyä kun kolmipäiväisen Halong Bayn laivaretken matkustajat yöpyivät kaupungissa ja olivatpa joukossa myös Saigonissa tapaamamme britit Lee ja Tristan joiden kanssa tuli istuttua jälleen iltaa ja vaihdettua kokemuksia Vietnamista. Olimme hetken itsekin harkinneet laivareissua, mutta viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi että olimme tehneet oikean, tai ainakin itsellemme paremmin sopivan päätöksen lähtemällä omin päin rannikolle. Kertoivat nimittäin että vaikka reissu on ollut kiva ja laivassa on hyvä porukka, on kusetusten määrä ollut aivan käsittämätön ja aikataulu tiukempi kuin kesäleirillä. Paras esimerkki oli se, että ohjelmaan oli kuulunut vierailu luolassa josta kaikkien halukkaiden tuli maksaa 50 000 dongia (2 euroa) ja kaikki olivat halunneet osallistua, oli pian ilmoitettukin että laskuvesi on niin alhaalla ettei luolaan enää voikaan mennä. Noh, ei siinä vielä mitään, pyysivät rahat takaisin ja saivat vastaukseksi että ”rahat on jo laitettu kassakaappiin kalastajien lasten koulunkäyntiä varten, eikä niitä saa enää sieltä pois”. Mitä h******ä? Ja kun asiasta oli noussut kohua, olikin maaginen kassakaappi yhtäkkiä auennut ja olivat tarjonneet hyvitykseksi puolta maksetusta pääsymaksusta. Aivan uskomatonta paskaa, varsinkin jos kyseessä olisi oikeasti ollut keräys lasten hyväksi, olisi suurin osa varmasti osallistunut oikein mielellään. Samoin yhdeltä hollantilaiselta oli hävinnyt laivalla kamera, mutta ”se saattaa vielä löytyä jos sinulla on rahaa”.
Ilta oli kuitenkin mukava ja hauskaa riitti jutustelun ja rikkinäisen foosballin kanssa puolille öin saakka. Tänään nukuttiin sitten pitkään ja aamusateen jälkeen lähdimme rannalle makoilemaan ja lukemaan pariksi tunniksi jonka jälkeen järkkäsimme itsemme mukaan huomiselle päiväretkelle pitkin saaristoa jossa luvassa on maisemien lisäksi kajakointia. Kivaa päästä näkemään tätä kaunista saarta myös ilman näitä betonikolosseja.
-Inni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti