Majoituttiin tosiaan lauantai-iltana joskus kahdeksan aikaan illalla pitkästä aikaa huoneeseen, jossa oli ihan oikea sänky ja koska edellinen yö oli mennyt vaihtelevissa merkeissä Sydneyn lentokentän lattialla, ei unentuloa kauaa tarvinnut odotella. Meikäläinenkin veteli ihan helposti kymmenen tuntia unta palloon ja Inni tapojensa mukaan reilusti kellon ympäri. Sunnuntaina herättiin siis virkeinä ja hyvävoimaisina ja lähdettiin reippaasti tutkimaan huolestuttavan hiljaiselta vaikuttanutta Christchurchia. Vertasin edellisenä iltana kaupungin ulkonäköä Maarianhaminaan, eikä kuva ollut lauantai-illasta sunnuntaiaamuksi paljoa muuttunut; matalia taloja, vain muutamia autoja ja leveitä katuja, joilla palloili minimaalisen vähän porukkaa. Aika rauhallista siis.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja viimeaikaisiin Australian monsuunisateisiin tottuneina heti aamusta alkaneesssa +30 asteen lämmössä oli jopa vähän totuttelemista. Enkä todellakaan kirjoittanut tätä mitenkään asiasta valittaakseni; antaa paistaa vaan. Käveltiin heti kättelyssä ensimmäiseen vastaan tulleeseen pubiin nauttimaan aamiaista auringonpaisteisella terassilla ja kun verisuonet oli saatu sopivasti tukittua pekonirasvayliannostuksella, suunnattiin palloilemaan ympäri kaupungin yllättävän pientä keskustaa. Koko mesta on rakennettu keskusaukio Cathedral Squaren ympärille jonka näkyvimmällä paikalla oli, tottakai, suuri laskuri osoittamassa kuinka monta viikkoa/tuntia/minuuttia/sekuntia on aikaa Rugbyn MM-skabojen alkamiseen. Ko. kisat pidetään ensi syksynä täällä Uudessa-Seelannissa ja koko maan suurimman ylpeyden, All Blacksien niskoilla on luonnollisesti valtavat menestyspaineet. Mustapaidoilla on laskurin mukaan vielä about 33 viikkoa aikaa hioa Hakaa (jos et tiedä, KVG).
Cathedral Squarelta mihin tahansa suuntaan käveltäessä vastaan tuntui tulevan puistoja ja vähän keskustoria pienempiä aukioita. Erityisesti vinosti etelään kaartavan High Streetin ympäristöä oli selvästi yritetty remontoida coolimmaksi (patsaita ja historiapläjäystauluja oli vaikka muille jakaa) ja kaikesta näki selvästi, että ainakin täällä, Australian puolella meitä harmittanutta keskustanäivettymistä yritetään kaikin tavoin estää. Kun nyt muuten tuli tuo remontointi mainittua, niin täytyy samaan hengenvetoon todeta, että vuoden 2010 loppupuolen maanjäristykset ovat todellakin jättäneet tänne jälkensä; oikeastaan jokaisessa korttelissa on edelleen sortuneita taloja ja osa aivan ydinkeskustan kaduista on jopa kokonaan poikki parin korttelin matkalta talojen kärsimien vaurioiden takia. Kaikissa ”avoinna” olevissa rakennuksissa on sen sijaan alakerran ikkunoissa laput, jotka kertovat rakennustarkastajien yytsineen ko. pytingin maanjäristyksien jälkeen ja todenneen sen käytön turvalliseksi.
Lompsittiin siis koko aamupäivä ympäri keskustaa ja iltapäivän alkajaisiksi suunnattiin paikallisen kasvitieteellisen puutarhan vieressä komeilleelle Arts Centerille katselemaan käsityöläismarkkinoita. Pytinki oli ikivanha, mutta aivan viimeisen päälle restauroitu ja itse markkinat tarjosivat tietysti kaikkea mahdollista lampaasta, lampaanvillasta, lampaan sisälmyksistä ja lampaannahkasta. Aikamoinen lammasfiksaatio tuntuu paikallisilla käsityöläisillä olevan. Komeita olivat lammasesineet, mutta ei nyt aivan ensimmäiseksi tullut mieleen vallitsevissa 34-asteen lämpötiloissa vetää karitsahattua päähän. Meininki oli kaikesta huolimatta kuin Vanhan Joulumarkkinoilla konsanaan. Suurinta hupia saatiin kuitenkin pihalla esiintyneen katutaiteilijan stand-up/taikuri-showsta; ainakin 150-kiloinen, karvainen, hikinen ja kilttiin pukeutunut hemmo käveli fakiirimaisesti lasinsirpaleiden päällä, nieli miekkoja, pelotteli lapsia, joi pesuainepullosta kotipolttoista brenkkua ja huuteli samalla ohiajaville raitiovaunuille kertovansa yleisölle Jeesuksesta. Kyllä nauratti. Christchurchissa pidetään kuun lopussa katutaiteilijoita kaikkialta maailmasta keräävä ”World Busker Festival” ja jo ihan tämän kokemuksen perusteella voisi olla aiheellista suunnata mestoille väijymään meininkiä ainakin pariksi päiväksi. Katsotaan miten aikataulut ja reittisuunnitelmat antavat periksi.
Katutaiteilijan esityksestä toipuessa päätettiin piristää iltapäivää tutustumalla lähipubissa paikalliseen olutkulttuuriin. Koska meillä ei ollut vielä toistaiseksi minkäänlaista tietoa lokaalibissejen merkeistä, latoi ystävällinen baarimikko tiskille maistiaiset kaikesta mitä hanoista vain alas tuli, jotta osattaisiin valita itseä eniten miellyttävä vaihtoehto. Esimerkillistä myyntityötä, kerta kaikkiaan. Iltapäivä kului siis mukavasti aurinkoisella joenvarren terassilla, paikallisen cover-bändin soitellessa taustalla ikivihreitä kitaraballadeita. Lienee sanomattakin selvää, että meininki oli ehkä rennointa pitkään aikaan; aurinkoa, iltapäiväolutta ja kaikki seikkailut uudessa maassa vielä edessäpäin.
Muutama bissen jälkeen dallailtiin nopeasti käymään hostellilla ja illaksi suunnattiin päivän tiedustelujen perusteella hyväksi illanistujaismestaksi osoittautuneelle Sol Squarelle safkaamaan. Ko. aukio sijaitsee vähän ydinkeskustan ulkopuolella, kapean kujan päässä, vanhojen punatiilivarastojen keskellä ja pitää sisällään kymmenkunta toinen toistaan funkympaa raflaa/soittoruokalaa. Aukion seinät oli koristeltu graffitein tai niihin oli maalattu biisien sanoja ja nuotteja, yhden terassin katolle oli roudattu flyygeli ja yhteen seinään oli pultattu Mini Cooperin kori jonkinlaiseksi tilataideteokseksi. Melkein kaikkien kapakoiden huonekaluosasto koostui sekalaisista kirpparinojatuoleista ja muutamassa mestassa oli jopa oma mikropanimo antamassa oman omituisen säväyksensä sunnuntai-illan bissettelyille. Koko mesta oli suoraan sanottuna aivan täydellinen illanistujaispaikka.
Vaihdeltiin baareja ja fiilisteltiin loistavaa meininkiä johonkin yhteentoista asti illalla, kunnes osuttiin kapakkaan, jonne olivat rantautuneet jonkinlaisen paritanssiristeilyn osallistujat. Siis jonkinlaisen Uutta-Seelantia kiertäneen tanssiteemaisen risteilyaluksen matkustajat olivat valloittaneet mestan ja koko pienen pieni kuppila oli täynnä erittäin itsetietoisesti hiki päässä joraavia poskitangopareja. Lienee sanomattakin selvää, että kaikki olivat saksalaisia ja niin nörtin näköisiä, ettei tanssipartnereita varmaan minkäänlaiselta normaali-ihmisten risteilyalukselta olisi montaakaan löytynyt. Baarimikko vaikutti ihan vilpittömän huojentuneelta, kun suomalaisasiakkaat eivät olleetkaan toisiinsa liimautuneita lakerikenkäfriikkejä, vaan tulivat tennareissaan ihan rehdisti kaljalle. Mimmi oli ihan hermoromahduksen partaalla annettuaan pahaa aavistamatta vettäjuovan tanssijengin valloittaa koko kapakkansa parhaaseen ”Sunday Sessions”-aikaan, mutta meillä oli toki runsaasti hauskaa seuratessamme huomattavan vakavailmeisten gynttereiden hetkumista tanssilattiaksi muuttuneessa pubissa. Ilmeisesti tanssiminen on nimittäin hyvinkin totista hommaa. Kokemus oli kuitenkin niin pysäyttävä, että päätettiin lopettaa illanistujaiset siihen paikkaan ja suunnata itsekeksityin tangoaskelin kohti hostellia ja unten maita.
Maanantaina sateenjumala Thor oli vihdoinkin träkännyt meidät Australiasta Uuteen-Seelantiin ja yhden päivän loistokelien jälkeen satoi taas. Vähän kyllä suoraan sanoen vitutti katsella tihkusateista ilmaa hostellin ikkunasta ja ajatella, että näinköhän tämäkin maa alkaa pian tulvia. Koska kyse oli kuitenkin vain pienestä tihkusta, suunnattiin siitä välittämättä kaupungille palloilemaan. Jengiä oli katukuvassa hieman enemmän kuin autiona sunnuntaina, mutta edelleenkin kaupungin yleisilme oli hyvin seesteinen. Ehkä paikallisetkaan eivät pidä sateesta tai sitten lampaanvilla haisee kastuessaan epämiellyttävältä.
Iltapäivällä vettä alkoi tulla hieman runsaammin ja me päätettiin pysytellä mahdollisimman pitkälti sisätiloissa sateensuojassa keskustan nettikahvilassa. Allekirjoittaneelle tarjoutui samalla hyvää aikaa yrittää virittää Sydneyn lentoasemalta tuhoutuneen iPodin (jota matkavakuutus ei tietenkään korvannut) tilalle ostettu uuden uutukainen soitin käyttövalmiuteen. Pääpaino oli toki sanalla ”yrittää”; moisista tietoteknisistä suorituksistahan ei koskaan tule kuin vihaiseksi ja arviolta kolmen tunnin vääntämisen jälkeen hermot olivat luonnollisesti totaalisesti menetetyt ja uusi iPod lähimmässä roskiksessa. Vittu, mikä tahansa suoritus joka vaati jotain installaatioita tai päivityksiä menee kyllä edelleenkin ihan totaalisesti yli meikäläisen hilseen. Varsinkin kun sana ”päivitys” on ilmeisesti synonyymi sille, ettei mikään ennen tätä ”päivitystä” toiminut asia (kuten verkkoyhteys) enää toimi. Räjähdysherkkä ja jo sivullistenkin terveydelle uhkaksi ollut tilanne kuitenkin lopulta ratkesi onnellisesti nörtti-Innin suoritettua tarvittavat tietotekniset operaatiot ja uusi iPod kaivettiin roskiksesta ylös ja on nyt täydellisessä toimintavalmiudessa odottelemassa Eddie Vedderin ”pitkiä öitä” tulevalla Uuden-Seelannin roadtripillä.
Tietotekniikkaan liittyneiden väkivaltapurkausten laannuttua sade ei kuitenkaan ottanut hellittääkseen ja koska täälläkin kaupat menevät Australia-tyyliin viimeistään kuudelta illalla kiinni, jäi meille aika runsaasti luppoaikaa illanviettoon. Maanantai-iltana ei oikein missään tuntunut tapahtuvan mitään ja koska sunnuntai-ilta meni kapakoissa pyöriessä, ei kaljoittelukaan oikein huvittanut, joten päätettiin suunnata viimeviikkoiseen tapaan eläviin kuviin. Tällä kertaa ohjelmassa oli Johnny Deppin ja Angelina Jolien tähdittämä The Tourist, joka ainakin trailerin perusteella vaikutti ihan takuuvarmalta toimintajännäriltä ja siten juuri oikeanlaiselta pätkältä tylsän sadeillan viihdykkeeksi. Mutta, mutta. Leffa oli aivan totaalinen pettymys; alusta asti arvattava juoni, suuren budjetin toimintaelokuvaksi erittäin tökkivä rytmi ja Angelina Jolien itsetietoisen maneerinen anti-näyttely veivät kyllä fiiliksen ihan kokonaan. Ei se silikonihuulien höristely nyt vaan yksinkertaisesti riitä enää. Aina loistava Johnny Deppkin näytti tietävän, että tämä leffa menee cv:ssä suoraan sinne aivan pohjamutiin ja oli päättänyt jättää muutamaa väläystä lukuun ottamatta parhaat trikit käyttämättä. Ko. pätkää ei kyllä voi suositella kenellekään; totaalista ajanhukkaa ja Simo Salmisen legendaarisin sanoin; ”dorkaa ja karmeeta, two points”.
Tänäänkään eivät sitten, yllätys, yllätys, säiden jumalat suosineet matkaajia, vaan aamusta alkaen satoi ihan kunnolla. Käytiin päivällä vähän tiedustelemassa mistä saataisiin huomenissa tarvittavia camping-varusteita (pallogrilli, retkituolit yms.), mutta totaalisen kastumisen jälkeen ollaan lähinnä hengailtu täällä hostellin kuivissa sisätiloissa, tilattu kotiinkuljetettua intialaista ruokaa (jonka toki toi Jose-niminen kaveri) ja nukuttu päiväunia. Tavallaan harmittavaa, mutta kyllä parissakin päivässä ehti jo hyvin kiertää pienen Christchurchin oleellisimmat nähtävyydet ja itse maahan tutustuminen alkaa tosiasiassa vasta huomenissa kun käydään hakemassa Wickediltä varattu campervan ja päästään seikkailemaan kaupungin ulkopuolisiin ihmeisiin. Samalla reissuryhmä kasvaa väliaikaisesti yhdellä kun allekirjoittaneen Essi-serkku saapuu pitämään meille seuraa muutamaksi viikoksi. Sitäpaitsi, jos suunnitelmat menevät nappiin, tullaan kuitenkin vielä loppukuusta takaisin väijymään niitä katutaiteilijafestareita, eli jos säät silloin suosivat, niin ehkä ehditään hengailla Christchurchissa vielä vähän lisää.
Tällä hetkellä toivotaan vaan hyvää säätä huomiseksi ja sitä, että meidän tulevassa Wicked-camperissä on joku hyvä slogan takaovessa (niihin kaikkiin on bommattu jotain hassunhauskaa). Tähän mennessä bongatuista suosikkini on ehkä ollut: ”life is sexually transmitted and terminal”…
-Tomppa
hei tajusin just et mun puoliveli matt block asuu christchurchissa! menkää moikkaa jos ootte viel siellä! mä yritän saada teiät kontaktiin. mistä teiät saa parhaiten kii? fb?
VastaaPoista-Yakup