Keskiviikkona jätettiin Red Headin leirintäalue ja sen kotoisa, pitkäaikaisasukkaiden mökkien takana sijainnut joutomaa taaksemme heti aamusta ja suunnattiin takaisin Newcastleen. Edellisenä aamuna oltiin vähän niin kuin jo päätetty että Newcastle on paska mesta, eikä se tarjoa meille mitään mielenkiintoista, mutta iltapäivällä spotattu Darby Streetin alue muutti kaiken ja rikospaikalle palattiin ihan hyvillä mielin. Sääkin oli yllättävästi melko hyvässä kuosissa; ei aurinko nyt sentään ihan paistanut, mutta melkein.
Hengailtiin siis aamupäivä Darby Streetin tuntumassa ja onnistuttiin siinä samalla myymään Swarlokseen kerääntyneestä kirjavalikoimasta kaikki jo luetut opukset johonkin divariin. Ja hyvä niin, koska näillä sateilla lukemiseen on tullut panostettua oikein huolella ja myytävää materiaalia oli about pari hyllymetrillistä. Muiden muassa lihoiksi pantiin myös Australian Lonely Planet ja viimeistään tästä rituaalinomaisesta suorituksesta tuli ilmi, että Australia alkaa olla nyt tämän reissun osalta nähty ja kohta koittaa aika siirtyä uusiin seikkailuihin Uuteen-Seelantiin.
Tarkoituksena oli myös suorittaa muutamia välttämättömiä hankintoja (mustia boksereita ja pari t-paitaa tuhoutuneiden tilalle), mutta koska kuten Inni edellisessä postauksessa mainitsi, Newcastlen keskusta on shoppailumielessä täysin kuollut, eikä siten tarjonnut minkäänlaisia mahdollisuuksia moisiin ostoksiin. Tai siis, olisihan Darby Streetin pikkuputiikeista saanut vintage-paitoja ja designer-boksereita, mutta koska kaikki kledjut kuitenkin reissatessa tuhoutuvat jossain vaiheessa, olisi huntti jostain käsinpainetusta printtipaidasta ollut puhdasta hulluutta; olisin saletisti heti ekana iltana lotrannut halpaa pihvimarinadia ja laatikkopunkkua paikallisen nuoren supertähden kättentöiden päälle, eikä Inni olisi saanut tahroja ikinä irti jonkun hikisen leirintäalueen aataminaikaisessa suurtalouspesukoneessa. Katsotaan noita letkeempien rättien hankintoja sitten kun ollaan reissun loppusuoralla Nykissä ja Lontoossa. Meidän oli siis alistuttava täysin keskustanäivettyneen kaupungin meininkiin ja suunnattava autolla suburbian megasuperostareille, kuten kunnon amerikkalaisten kuuluukin.
Valtavalla Charleston Squaren ostarilla olikin sitten miljoonittain ostosmahdollisuuksia ja kaikki tarpeellinen saatiin hankittua hyvinkin nopeasti. Mestoilla oli muuten keskiviikkoiltapäivän kunniaksi jengiä aivan sairaasti ja koska ostarin kaupat (ruokakauppoja ja leffateatteria lukuunottamatta) menevät paikalliseen tyyliin jo viideltä kiinni, tuli väistämättäkin mieleen, että milloinkohan nämä kulutusjuhlan massahysteriaan osallistuvat laiskanpulskeat lähiöihmiset käyvät töissä. Beats me.
Shoppailujen jälkeen mietittiin hetki, pitäisikö puskea takaisin keskustaan, mutta koska se oli käytännössä ”väärässä” suunnassa ja sääkin oli muuttunut taas sadettaenteilevän tuuliseksi, päätettiin tuhlata rahoja ja aikaa pitkästä aikaa leffassa käyntiin. Edellinen kerta kun tuli katsottua minkäänlaista televisiota/leffoja oli Collingwoodin hostellissa marraskuun alussa ja yhteistuumin pääteltiin, etteivät aivot varmasti muutu ihan juustoksi jos kerran pariin kuukauteen jonkun pätkän käy väijymässä. Eläviin kuviin siis. Suurin osa leffoista pyöri luonnollisesti illalla ja oikeastaan ainoa mahdollisuus elokuvaelämykseen olikin uhmata siirappiin hukkumista ja mennä katsomaan Jake Gyllenhaalin ja Anne Hathawayn tähdittämää ”Love and Other Drugs”-hömppää, jonka iltapäivänäytäntö alkoi sopivasti alle tunnin päästä. Noh, mikäs siinä, elokuvavaje oli sen verran kova, että jo pelkkä leffateatterin penkkiin istuminen ja mainosten tuijottaminen oli ihan tyydyttävää ”aivot narikkaan”-toimintaa.
Ja mitenkäs se itse leffa sitten? Ko. pätkässä oli ihan urheasti yritetty vetää ”romanttinen komedia ja samalla vakava aihe”-kaavalla, mutta oikeastaan ainoa asia joka jäi allekirjoittaneelle mieleen, oli Anne Hathaway alasti. Ei siis mennyt mitenkään ihan kokonaan hukkaan tämäkään leffakokemus.
Elokuvaelämyksen jälkeen suunnattiin Swarloksen nokka kohti etelää ja päätettiin jäädä yöksi parinkymmenen kilometrin päähän Blacksmith’s Beachin viereiselle parkkipaikalle. Periaatteessa oltiin kyllä suunniteltu menevämme kahdeksi viimeiseksi camper-yöksi leirintäalueelle, jotta saadaan pestyä itsemme, vaatteet ja siivottua kiesi, mutta koska Blacksmith’s osui sopivasti reitin varrelle ja tarjosi sopivan suojaisen grillausmestan ja paikallisen surffikerhon saniteettitilat, päätettiin säästää vielä muutama penni ja leiriytyä viimeisen kerran ilmaiseksi. Mikäs siinä.
Torstai valkenikin sitten pitkästä aikaa täysin aurinkoisena ja vähän kyllä harmitti jättää rantahengailut suorittamatta ja puskea heti aamusta ensimmäiselle vastaantulevalle leirintäalueelle laittamaan kamoja pakettiin. Ei voi mitään. Löydettiin hyvä spotti ihan muutaman kilometrin päästä, Blacksmith Waterin Caravan Parkista ja naapurileirien jengin ilmeissä oli hieman epäuskoisen huvittunut sävy kun Swarlos kurvasi heti aamusta mestoille ja suomalaisbackpakerit purkivat välittömästi kaiken mitä autossa oli sisällä suureen kasaan leirintäalueen nurmikolle. Muutamalle sällille jouduttiin jopa selittämään, että autonpalautus olisi ohjelmassa seuraavana päivänä ja tässä oli nyt käynnissä eräänlainen loppusiivous.
Koko päivä menikin sitten mukavasti kamoja pakatessa. Parissa kuukaudessa autoon ehtii kertyä yllättävänkin paljon kaikenlaista turhaa sälää; karttoja, pulloja, esitteitä, lippulappuja, ruokatarvikkeita ja ihan suoranaista jätettä lapioitiin roskiksiin kassikaupalla. Vähän eri meininki kuin Kaakkois-Aasian-etapilla, jolloin kaikkia kamoja piti kantaa selässä lähes joka päivä, eikä mitään ylimääräistä siten päässyt kertymään mukaan. Välillä pestiin pyykkiä ja nautittiin toki myös muutamia talkoo-oluita. Minkäänlaiseen saksalaistyyppiseen överinuohoamiseen ei sentään alennuttu (sellaisiakin gynttereitä on nähty, jotka kiillottavat tuntikaupalla vuokra-autojensa konepeltiä ennen palautusta), mutta suurimmat kurat ja likatahrat oli saatava sisätiloista ja takaosan keittiöstä irti jo ihan senkin takia, ettei palautusvaiheessa koidu enää mitään yllättäviä lisäkustannuksia siivouksesta. Onneksi aurinko sentään paistoi koko päivän.
Perjantaina ajeltiin viimeinen sata kilometriä Sydneyyn ja palautettiin yli kaksi kuukautta kotina toiminut Swarlos murheellisina ExploreMoren toimistolle. Noista äsken mainitsemistani jälkiseuraamuksista meitä odotti vuokraamossa sakko tietullin läpi ajamisesta; kuulemma Brisbanen lähistöllä oltiin huomaamattamme ajettu jonkinlaisesta ”freeflow”-tullista läpi maksamatta ja nyt meitä siis sakotettiin siitä huvista sekä itse tullimaksun, että sakon, että ExploreMoren toimiston oman käsittelymaksun verran. Eihän summa nyt tässä Swarloksen vuokraamisen loppukonkurssissa mikään ihan valtava ollut, mutta tavallaan kyllä vitutti se, että koko parin kuukauden ajan nimenomaan välttämällä vältettiin ajamasta tietullattuja teitä. Sitäpaitsi, tällaista ”freeflow”-tullia ei kuulemma olisi edes voinut millään tavoin etukäteen tietämättä huomata; sen olemassaolo vaan pitää tietää ja tarvittava passi maksaa ennen ko. tielle ajamista. Laillistettu ryöstö siis. Kuulemma oikeastaan jokainen Brisbanen lähistöllä ajava turisti joutuu ko. sakon maksamaan. Kiva.
Tämän tietullimaksun lisäksi mitään sen kummempia yllätyksiä ei enää koettu ja aika nopeaan tahtiin suunnattiin taksilla parin kilometrin päässä sijainneelle Sydney Internationalille hengailemaan ja kuluttamaan aikaa. Tämä siitä syystä, että lento eteenpäin lähtisi vasta lauantaiaamuna, mutta budjettitietoisina matkaajina ei tietenkään haluttu enää ajella takaisin Sydneyn keskustaan, maksaa siellä yhtä yötä hostellissa ja ajella aamulla takaisin lentokentälle. Kyllähän flygarikentillä on ennenkin nukuttu.
Viritettiin siis leiri terminaalirakennuksen nurkkaan ja siirryttiin torkkumisen, iPodien ja kirjojen maailmaan. Joku kalifornialainen sälli tuli pariksi tunniksi pitämään meille seuraa ja ihmetteli useaan otteeseen miksi me ei haluttu mennä hotelliin yöksi tai edes yritetty siirtää lentoamme aamukoneesta iltakoneeseen. Kundi ei vain millään ymmärtänyt ettei yksi yö lentoaseman lattialla ole ennenkään tappanut ketään, varsinkin jos sen avulla voi säästää useamman satasen. Sitäpaitsi, Sydneyn kentällä oli melkein kaikki palvelutkin erittäin hyvin kuosissa; safkamestoja jo ennen check-inniä oli enemmän kuin varmaan millään kentällä missä olen ikinä ollut ja ilmastointi toimi kiitettävästi. Ainoa miinus tuli internet-yhteyden hinnasta; 13 taalaa per tunti langattomasta yhteydestä kuvaa erittäin hyvin tämän maan yleistä meininkiä. Lienee sanomattakin selvää että oman läppärin nettiä ei käytetty.
Iltapäivä ja ilta kuluivat siis ihan rauhallisesti lattialla makaillessa, mutta puolen yön maissa meille tultiin kertomaan, että lentoasema suljetaan neljäksi tunniksi, eikä siellä siten saa hengailla klo 12-04 välisenä aikana. Vittu. En kyllä ole koskaan kuullut että flygariasema suljettaisiin yöksi, vaan useilla tämänkaltaisilla budjettireissuilla jopa hakeutunut paikallisille lentokentille goisaamaan juuri siitä syystä, etteivät ne ikinä mene kiinni vaan tarjoavat aina kuivan ja turvallisen paikan silmien ummistamiseen. Noh, meille kerrottiin kuitenkin että terminaalirakennuksen vieressä sijaitseva juna-asema olisi oikea paikka aamun odottamiseen. Stogeasemalta löytyi sitten muitakin samoissa hommissa olleita ja niinpä meidänkin makuupussit viritettiin muutamaksi tunniksi juna-aseman lattialle.
Pari tuntia saatiin hyvin nukuttua ja aamun sarastaessa siirryttiin takaisin lentoasemalle aamukahville. Vanha interreilaajien sanonta ”kaksi tuntia unta lattialla ja sitä on kuin uus mies” piti edelleenkin paikkansa ja Australia jäi taakse iloisin Air New Zealandin siivin yhdeksän maissa perjantaiaamuna. Kolme kuukautta Down Underissa ehti vierähtää melko nopeasti; kivaa oli, mutta harmittavasti päällimmäiseksi muistoksi jäivät kuitenkin loppuaikojen sateet ja tulvat. Allekirjoittaneen mielikuvissa Australia on nyt siis melko erilainen maa kuin silloin kun tänne tultiin; surffirannat ja ikuisen auringon ovat korvanneet monsuunisateet ja tulvien katkaisemat tiet. Paettiin kuitenkin maasta varmasti juuri oikeaan aikaan, koska viimeaikaisten raporttien mukaan Brisbanessakin on tulvinut ihan huolella, asiat Pohjois-Queenslandissa eivät ole ainakaan parantuneet ja jopa Victorian pohjoisosissa on evakuoitu joitain kyliä tulvien takia. Taitaa upota koko Australia.
Hyppy tänne Christchurchiin jouduttiin suorittamaan Aucklandin kautta; ensin kolmisen tuntia Sydneystä Aucklandiin, siellä muutaman tunnin odotus ja sen jälkeen tunnin loikka eteläsaaren Christchurchiin. Air New Zealandin koneille muuten propsit siitä, että videokirjastosta löytyi kuin löytyikin pari jaksoa ”Extreme Fishing With Robson Green”-sarjaa. Ei tullut mieleenikään edes yrittää nukkua koneessa. Jälkimmäisellä lennolla oli vielä mukana jonkinlainen Venäjän maajoukkue (lajista ei ollut mitään käsitystä) jonka jäsenet toki käyttäytyivät juuri niin kuin perusryssien kuuluukin ja polottivat rukihveria (eivätkä sanaakaan englantia) niin kovaan ääneen ettei goisaamisesta kuitenkaan olisi mitään tullut.
Perille Christchurchiin saavuttiin joskus kuuden maissa illalla ja lyhyt matka flygarilta keskustaan sujui mukavasti ihan paikallisdösällä. Koko kaupunki vaikutti lauantai-illasta huolimatta jotenkin kumman autiolta ja erittäin pieneltä, mutta eipä energiaa minkäänlaisiin baarikierroksiin olisi paljoa enää ollutkaan. Eikä sitäpaitsi ilman suihkua mitään asiaa mihinkään soittoruokalaan sisälle. Matalista rakennuksista ja autioista kaduista tuli etäisesti mieleen kesäinen Maarianhamina, eli tyjää oli, vaikka kyseessä kuitenkin on usean sadan tuhannen asukkaan kaupunki. Noh, yöpymispaikaksi arvottu Around The World Backpackers ainakin löytyi ilman sen kummempia haahuiluja ihan keskustan vierestä ja ensimmäistä kertaa vähän yli kahteen kuukauteen päästiin kellahtamaan ihan oikeaan sänkyyn goisaamaan ja ensimmäistä kertaa yli kolmeen kuukauteen meillä oli käytössä ihan oma huone. Australian hostelliyöt kun kuluivat aina budjettisyistä dormitorioissa, mutta tässä kyseisessä hostellissa ei tarvinnut kuluttaa kuin pari taalaa enemmän kahden hengen huoneen saamiseen. Siis aivan kuin hotellissa olisi.
Tänään onkin sitten tarkoitus puskea reippaasti väijymään Christchurchin sunnuntaihulinoita. Ainakaan täällä ei vaikuttaisi olevan minkäänlaisia tulvariskejä, eli ainakin kuivaa pitäisi olla. Toivottavasti maanjäristyksetkin ovat ohi…
-Tomppa
EFWRG <3
VastaaPoista