Lauantaina herättiin Chiang Maissa siihen autuaaseen tosiseikkaan, ettei todellakaan tarvinnut matkustaa minnekään. Kolme edellistä päivää olivat menneet tehokkaasti erilaisissa julkisen liikenteen kulkuneuvoissa ja vaikka kysymys ei mistään ihan extreme-meiningistä ollutkaan, olivat kolme kokonaista päivää putkeen pelkästään ”matkalla” jonnekin, osoittautuneet aika kuluttavaksi hommaksi.
Aamiaista nautittiin guesthousen alakerran ravintolassa vasta puolen päivän aikaan ja koska jo edellisenä iltana oli huomattu, että mesta on halvaksi majataloksi aivan ensiluokkainen, ei minkäänlaista paremman majapaikan etsiskelyä viitsitty tällä kertaa suorittaa. Sijainti Chiang Main vanhassa kaupungissa oli loistava, hinta oli backpacker-ystävällinen, suihku toimi, kaikenlaisiin kyselyihin vastattiin ripeästi selkeällä englanninkielellä ja kaikki, guesthousen henkilökuntaa myöten, tuntuivat olevan jotenkin ”samalla aaltopituudella”. Ruokien ja juomien tilaaminen toimi erinomaisesti samaan tyyliin kuin muutama viikko takaperin Nong Khaissa; jokainen merkkaa omaan vihkoonsa mitä on jääkaapista tai ravintolasta nauttinut ja sillä hyvä. On erittäin siistiä kun joku luottaa ihmisten hyvään tahtoon ja rehellisyyteen. Matkallahan tässä ollaan kaikki.
Aamiaisen jälkeen lähdettiin raukeina dallailemaan ympäri Chiang Main vallihaudalla aidattua vanhaa kaupunkia ja edellispäivänä tehdyt havainnot kaupungin ”hyvästä meiningistä” todistettiin oikeiksi. Vaikka kyseessä onkin eräs Thaimaan suosituimmista turistikohteista, ei Bangkok-tyyppisiä turismin lieveilmiöitä hirveästi esiintynyt; ihan jokainen ei ollut myymässä jotain, ihan kaikki tuktuk-kuskit eivät yrittäneet kaapata meitä johonkin serkkunsa sikahalpaan supermarkettiin, eikä ihan jokainen vastaan tullut kerjäläinen puskenut vastasyntyneitä vauvojaan suoraan naaman eteen säälireaktion herättämiseksi. Poissa olivat myös möykkäävät brittituristit ja hollantilaiset suurperheet. Ihan siisti mesta siis.
Vanha kaupunki oli täynnä majataloja ja kivoja ravintoloita ja päivä kuluikin lähinnä syödessä ja chillaillessa. Mikäs siinä. Mestoilla oli tietysti viittä vaille perkeleesti erilaisia temppeleitä, mutta koska temppelikiintiömme oli tullut jo joitain viikkoja takaperin täyteen, niitä ihailtiin arvokkaasti ohi kävellessä vähän kauempaa. Kävellessä fiilisteltiin myös Chiang Main kirjakauppojen määrää; matkatessa tulee luettua ihan helvetisti kirjoja ja Laosin puolella oli poikkeuksetta jouduttu tyytymään niihin irtolehtisiin niteisiin mitä majatalojen book exchangeista löytyi. Nyt päästiin siis ihan hyllystä valitsemaan minkälaiseen proosaan teki mieli tutustua. Yllättävistä asioista sitä innostuu.
Illalla käytiin vielä väijymässä jokalauantaiset iltamarkkinat (Saturday Walking Street)ja todettiin myös siellä olevan erittäin hyvä fiilis. Tapahtuma oli vähän samanlainen kuin Bangkokissa koetut Chakuchakin viikonloppuhiminät, mutta pienempi. Pääpointti oli kuitenkin sama, eli siis se että mestoilla kaikenlaista käsityömateriaalia ja muuta sälää ostelemassa notkui runsaasti myös paikallista väkeä, eikä katua oltu suljettu vain ja ainoastaan turistien iloksi. Markkinahumua fiilisteltiin jonnekin yhteentoista asti illalla.
Sunnuntai meni aika pitkälti guesthousessa hengailuksi, koska ulkona satoi kaatamalla melkein koko päivän. Jossain vaiheessa kuitenkin päästiin vaeltamaan muutamaksi tunniksi vanhankaupungin muurien ulkopuolelle, mutta päätettiin melko nopeasti, ettei siellä ollut ihan hirveästi meitä kiinnostavia juttuja. Tavallaan sitä ei halunnut tuhota Chiang Maista saatua hyvää ja rauhallista kuvaa pyörimällä kantakaupungin liikenteen vilinässä, henkensä edestä peläten, tuhatta ja sataa ohiajavia autoja väistellen.
Päivällä majatalossa hengaillessa tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että maanantaiksi olisi kehitettävä jonkinlaista aktiviteettia pelkän chillailun sijaan. Chiang Maissa tuntuu nimittäin temppelien väijymisen lisäksi olevan mahdollisuus tehdä vaikka mitä extreme-urheilua, vaellusta, norsusafaria ja kokkikurssia. Olisin ehkä eniten halunnut mennä väijymään Jungle Flight-mestaa, jossa viidakon puiden latvoihin, kymmenien metrien korkeuteen, on usean kilometrin matkalle viritetty erilaisia köysiratoja, joita pitkin sitten ikään kuin ”lennetään” viidakon halki. Kuulostaa melko friikiltä. Kuitenkin, korkeanpaikankammoisessa matkaseurassa kun matkustan, niin se vaihtoehto oli hylättävä heti alkuunsa. Yhteistuumin päästiin lopulta siihen tulokseen, että halutaan ainakin vetää jonkinlainen trekkausretki ja ehdottomasti käydä huitomassa jonkin verran white water raftingia, eli siis koskenlaskua läheisessä joessa. Löydettiin onneksi aika nopeasti paketti jossa oli molempia, sekä vielä lisäksi Chiang Main ykkösjuttua, eli elefanttien kanssa pelleilyä. Ei siis muuta kuin nimiä listaan ja seuraavaa aamua odottelemaan.
Illalla jaksettiin kuitenkin vielä sen verran käydä ulkosalla, että mentiin väijymään sunnuntain iltamarkkinat (Sunday Walking Street), mutta koska suurin osa kojuista oli samoja kuin edellisenä iltana, suunnattiin hetken päättömän kuljeskelun jälkeen läheiseen baariin kaljoittelemaan ja seuraamaan markkinahumua vähän kauempaa. Ihan mukavaa oli sekin.
Eilinen, maanantai alkoikin sitten taas luvattoman aikaisella herätyksellä ja nopean aamiaisen jälkeen hypättiin hollantilaisen pariskunnan, kahden saksalaisen mimmin ja italiasta tulleen pariskunnan kanssa pick-upin lavalle ja lähdettiin köröttelemään kohti luonnon ihmeitä. Matkalla käytiin blokkaamassa mukaan vielä kolme espanjalaista mimmiä ja suunnattiin koossa olleella yhdentoista hengen retkueella urheasti kohti elefanttifarmeja. Tulihan päiväretkelle osallistumisesta tietysti vähän turhankin turistiolo, mutta aika mahdoton niitä norsuja olisi ollut päästä mitenkään omatoimisesti viidakossakaan näkemään, eli järjestetty retki luonnonpuistoon oli ihan paikallaan.
Ensimmäiset pysähdykset tehtiin kuitenkin erittäin masentaviin mestoihin; jollekin vitunaikaiselle orkideafarmille, joka vanhan suomalaisen sananparren mukaan ”kiinnosti kuin kilo paskaa” (Marcus olisi ehkä ollut fiiliksissä) ja ”autenttiseen” Karenin alkuperäisasukkaiden kylään, joka oli lähinnä ihmiseläintarha. Olihan aikoinaan Burmasta tulleilla inkkareilla tietysti hassun pitkät kaulat (Karen Longnecktribe), mutta jotenkin tuli erittäin tyhmä fiilis pällistellä ihmisiä näyttelyeläiminä. Opashemmo vielä selitti ylpeänä suureen ääneen kuinka sivistymätön heimo on aikoinaan tullut Burmasta paremman elämän toivossa Thaimaahan ja että osa ”ei edes puhu thai-kieltä”. Koko visiitti oli suoraan sanottuna ankea.
Onneksi seuraavaksi suunnattiin väijymään niitä elefantteja ja vaikka se ei nyt alun perin komeillut ihan toivomuslistan kärjessä, oli homma kuitenkin ihan siistiä. Hypättiin heti mestoille tulon jälkeen norsujen selkään viritettyihin istuimiin ja ratsasteltiin tunnin verran viidakossa. Elefantit pystyvät menemään yllättävän hankalistakin maastoesteistä läpi ja norsun selässä, useiden metrien korkeudessa keikkuminen oli oikeasti ihan jännittävää hommaa. Mukana olevasta ryhmästä ei kukaan ollut ikinä nähnyt elefantteja niin läheltä ja elikoiden sielunelämää tutkittiin lapsenomaisella innokkuudella parin tunnin ajan. Vaikka pelkäänkin kuollakseni esimerkiksi hevosia niiden suuren koon vuoksi, ei rauhallisesti käyttäytyvistä, hitaasti liikkuvista ja lempeänoloisista norsuista kuitenkaan välittynyt suuntaani samanlaista verenhimoisen tappajan fiilistä kuin Polle Koninkauluksen sukulaisista.
Elefantti-insidentin jälkeen vaelleltiin tunnin verran upeiden bambumetsien läpi, pienen joen vartta pitkin viidakkoon ja pulahdettiin komean vesiputouksen alle uimaan. Mesta ei ollut ihan yhtä mahtava tai ihan yhtä skutsissa kuin Filippiineillä nähty Tappia-vesiputous, mutta siisti oli tämäkin. Mukana olleet espanjalaismimmit kuitenkin osoittautuivat sen verran prinsessoiksi, että koko muulla porukalla, opasta myöten alkoivat hermot kiristyä ihan tosissaan. Tyttöjen oli pakko ylittää jokainen kivikko ja puronpätkä ryömimisvauhtia toisiaan kädestä kiinni pitäen ja tietysti kovaan ääneen kirkuen. Yritäpä siinä nyt sitten fiilistellä luonnon kauneutta ja tervehenkistä trekkailua kun yhtä porukkaa saa odottaa kymmeniä minuutteja jonkun hikisen ojapahasen ylityksestä. Eikä muuten oltu Innin kanssa ainoat, joita vitutti; erityisesti saksalaisilla tytöillä tuntui jatkuvasti palavan käämit spanskien hienosteluun. Loppujen lopuksi tytöt eivät edes uskaltaneet mennä putoukseen uimaan, vaan tyytyivät nyrpeinä valittamaan moskiitoista, sateesta, veden kylmyydestä ja aivan kaikesta muusta mahdollisesta loppuporukan fiilistellessä täysin palkein tropiikin ihmeitä. Takaisin päin otettiinkin sitten ihan omatoiminen pikamarssi ko. sankarittarista erossa ja saatiin kuin saatiinkin mukavan autenttisia luontokokemuksia.
Trekkailufarssin jälkeen olikin sitten aika vihdoin suunnata päivän päätapahtumaan, eli raftingiin. Kypärät päähän, pelastusliivit niskaan ja tyrskyjä päin! Varsinkin näin sadekauden aikaan joki oli aika hurjan näköinen jo rannalta käsin katsottuna ja adrenaliinitaso oli todella korkealla kuusipaikkaisten kumiveneiden kapteenien selittäessä varomääreitä ennen itse tapahtumaa. Oltiin jo hyvissä ajoin sovittu hollantilaisten ja sakemannien kanssa, että ollaan sitten kimpassa yhdessä veneessä ja antaa latinalaisen maailman ihmisten hoitaa keskenään omat hommansa. Kuinka ollakaan spanskimimmit eivät kuitenkaan uskaltaneet hypätä vesille, eli jouduttiin Innin kanssa seuraavina jonossa olleina italiaanojen veneeseen. Sergio ja Lila olivat onneksi kuitenkin ihan mukavan seikkailunhaluisia ja avoimia tyyppejä ja vaikka yhteistä kieltä ei juuri ollutkaan, siistiä oli ihan koko tunnin koskenlaskun ajan. Eikä siinä rytinässä olisi ihan hirveästi läppää pystynytkään heittämään, sen verran kiivastahtista meininkiä raftailu oli; suunnattiin tyrskyihin tyrskyjen perään, juututtiin kiviin, pudottiin monttuihin, kastuttiin täysin, melottiin eteen ja taaksepäin ja koetettiin henkemme edestä olla hukkumatta. Ihan törkeän siistiä hommaa!
Päivä oli kaiken kaikkiaan lopulta menestys ja illalla päätettiinkin mennä juhlistamaan tiukkaa aktiviteettipäivää Chiang Main yöhön. Harmiksemme löydettiin kuitenkin aluksi lähinnä vain mestoja, joissa hengailuun Inni oli liian vähän thai ja allekirjoittanut liian vähän vanha ja limainen. Näiden lisäksi olimme liian paljon pariskunta. Kaikkialla tuntui siis olevan vain thai-tyttöjä vanhojen limaisten länkkärimiesten kanssa, eikä suomalaisten backpackerien seuraa ihan hirveästi tunnuttu missään kaipaavan. Onneksemme löydettiin kuitenkin lopulta ihan mukava pubintynkä, jossa iltaa vietettiin johonkin puoleen yöhön asti, kunnes päivän rasitukset veivät voiton.
Tänään päätettiinkin sitten järjestellä lähipäivien aikana kyyti poispäin Chiang Maista ja vuokrattiin heti aamusta fillarit, joilla suunnattiin kohti juna-asemaa. Nimenomaan siis ”suunnattiin” ja ”kohti”, koska tietenkään meillä ei ollut tarkkaa tietoa siitä missä kyseinen steissi tarkalleen ottaen sijaitsee. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja aasialaistyyppisen kaaosliikenteen keskellä ei todellakaan ollut mukavaa tsygäillä, varsinkaan kun jostain kumman syystä kuolemanpeloissamme missattiin juna-asema ja puskettiin useita kilometrejä sen ohi. Epäilykset reitin oikeellisuudesta alkoivat kohota vasta joskus kolmen vartin polkemisen jälkeen, kun Chiang Main keskusta oli jo jäänyt kauas taakse ja joku ihan muu kaupunki alkoi. Paikallisilta elekielellä kyselemällä saatiin ohjeita kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin ja hermojen pettäminen ei taaskaan ollut kaukana; ensimmäinen opasti etelään 500 metriä, toinen pohjoiseen 15 minuuttia ja kolmas ei ymmärtänyt kysymystä, mutta halusi kuitenkin myydä käsitöitä, silkkipukuja ja tuktuk-kyytiä jonnekin ihan muualle. Lopulta kuitenkin palattiin omia jälkiämme takaisin kohti Chiang Main vanhaa kaupunkia ja sieltähän se juna-asemakin löytyi, ehkä vartin polkemisen päästä majapaikastamme. Että sellaista.
Fillariretkestä väsyneinä päätettiin käyttää loppupäivä rentoutumiseen ja mentiin edellispäivän retkeen sisältyneen thai-hierontalahjakortin kanssa majatalon läheiseen hieromalaitokseen. Perinteisestihän thai-hieronta on päässäni ollut lähinnä synonyymi prostituutiolle, mutta täällä tuntuu ihan oikeasti olevan paikkoja jotka keskittyvät hieromiseen eikä mihinkään hämyyn oheistoimintaan. Myös tämä, suomalaishenkisesti nimetty Saija Massage tuntui olevan ihan legitiimi mesta ja päästiinkin molemmat heti tunnin ajaksi runnottaviksi. Ja oikea sana on nimenomaan ”runnottaviksi”, kävi nimittäin ilmi että thaihieronta ei todellakaan ole mitään hellää lihastenhivelyä vaan omituista tökkimistä, puristelua, akrobatiaa, vääntelyä ja ennen kaikkea suunnatonta tuskaa.
Arvasin jo sisään astuttaessa, että tästä ei hyvä seuraa; Inni meni ihan normaalikokoisen ja kiltin näköisen aasialaistädin patjalle väänneltäväksi, mutta allekirjoittanutta varten takahuoneesta raahautui valtava murhanhimoinen tantta, joka näytti jo valmiiksi siltä, että kohta saa länkkärikundi tuntea nahoissaan koko about neljänkymmenen elinvuoden aikana miessukupuolta kohtaan patoutuneen raivon. Mamma osoittautuikin heti kättelyssä ihan ensiluokkaiseksi kivuntuottajaksi ja muutamaan otteeseen olin aivan varma, että nyt lentävät polvista ruuvit, hartioden pallonivelet irtoavat kuopistaan tai vähintäänkin lihaksille aiheutuu jonkinlaisia vakavia kudosvaurioita. Hyvä jos ehkä lokakuussa voin taas kävellä normaalisti. Koko tukirangasta kuului välillä valtavaa rutinaa ja pauketta ja kyynelten läpi oli erittäin vaikea pidätellä omia primitiivireaktioitaan; henkiinjäämisvietin ohjaamana olin nimittäin kaiken aikaa valmis pomppaamaan matolta ylös, lataamaan eukon oikealla suoralla kanveesiin ja pakenemaan paikalta. Väkivaltaan on vastattava väkivallalla. Tunti meni kuitenkin yllättävän nopeasti ja selvisin hommasta elävänä, edelleen auttavasti liikuntakykyisenä ja ihan oikeasti rentoutuneena. Olen kuitenkin tulevaisuudessa edelleen lihasongelmia kohdatessani ihan perinteisen hieronnan kannalla vaikka olihan tämä thaimeininkikin ihan mielenkiintoista.
Loppupäivä onkin nyt sitten mennyt lähinnä toipuessa ja huomenissa olisi tarkoitus taas hypätä stogeen ja suunnata kohti Bangkokia ja sitä kautta Kambodzan viidakoita. Katsotaan mitä sielläpäin maailmaa tapahtuu…
-Tomppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti