Manassa viihdyttiin tosiaan Nadin hostellin respan tehonyrkin, Rajun, pätevästi meille myymät neljä yötä, eikä juuri noustu aurinkotuoleista tai riippumatoista muuten kuin syömään. Yhtenä päivänä kiivettiin sentään puolen tunnin matka saaren korkeimmalle kohdalle katselemaan riuttoja lintuperspektiivistä ja toisena käytiin snorklaamassa hetken verran. Vesi oli kuitenkin nousemassa ja sai matalan rannan sekoittumaan sen verran että mitään ihan huikaisevia näkymiä ei ollut tarjolla. Kaloja melko paljon, mutta koralli oli melkoisen kuollutta. Noh, näillä saarilla pitäisi olla riuttaa tarjolla ihan joka rannasta, eli ehtiihän tuota vielä.
Vikana iltana Manan majalla oli jälleen ohjelmassa perinteisiä fijiläisiä tansseja, ja ”fun games”. Kukaan ei tuntunut olevan erityisen kekkerituulella, paitsi pari yhdeksi illaksi paikalle saapunutta brittiä, ja vähän tulikin sellainen fiilis että koko show laitettiin nyt heitä varten pystyyn. Aluksi ilmassa oli hienoinen ”väkisin hauskaa” -tunnelma, mutta resortin hilpeät työntekijät, seremoniamestari Bosko etunenässä, olivat kuitenkin sen verran hauskaa sakkia että oikein onnistunut iltahan siitä tuli. Ohjelmassa oli siis tanssien ohella erilaisia viestijuoksuja ja muuta kesäleireiltä tuttua tavaraa, vaikka hävittiinkin niukasti huijaaville ranskalaisille.
Järjestetyn ohjelman lisäksi istuttiin oikeastaan koko ilta oslolaisen norjalais-tanskalaisen pariskunnan kanssa ja he tutustuttivat meidät ehdottomasti oudoimpaan korttipeliin mitä olen ikinä koskaan pelannut. Homman nimi oli Bonanza, ja ideana oli istuttaa papuja ja myydä niitä muille pelaajille. Kyllä, papuja, luit aivan oikein. Jonkin aikaa siinä meni ennen kuin tajusi pelistä yhtään mitään, jutussa kuin ei ollut mitään normaaleihin pelikortteihin viittaavaa, toisin kuin aikaisemmassa suosikkipelissä Unossa. Kaikki säännöt viimein sisäistettyäni oli voitonriemu tietysti valtava, ja jos moiset papukortit tulevat jossain vastaan on sellaiset ehdottomasti hankittava kotiin.
Ilta venyi pohjoismaisessa juttuseurassa lähelle puolta yötä, ja päätettiin väsyneinä jättää pakkaaminen aamuun ja laittaa kello herättämään vähän aiemmin. Veneen oli tarkoitus lähteä Manasta seitsemältä jotta ehtisimme mukaan suurempaan Yasawa Flyer -katamaraaniin, mutta henkilökunta oli vakuutellut meille että ei täältä pääse lähtemään mihinkään ennen kahdeksaa. Aamulla sitten survottiin kamat rinkkaan taskulampun valossa (generaattori kun oli suljettu jo viideltä) ja siirryttiin odottamaan venettä. Puoli kahdeksan aikaan venekuski tuli huitomaan että nyt on kaamea kiire ja pitäisi olla jo menossa. Eli me ja samalla reitillä olleet ranulit survottin aamiaispaahtoleipää taskuun ja juostiin veneeseen. Ei sitten kuitenkaan lähdetty vielä seuraavaan varttiin, eli meininki oli ihan sama kuin kaakkoisaasialaisissa busseissa, ensin hirveällä kiireellä matkustajat sisään ja sitten tankkaamaan. Tyypillistä ”island timetablea” siis noudatettiin.
Matka Beachcomber-saarelle, jossa meidän oli siis määrä hypätä toisen laivan kyytiin, meni kuitenkin suht joutuisasti moottoriveneen lattialla istuen ja ehdittiin ihan hyvin mukaan Yasawa Flyeriin, joka siis sahaa päivittäin suositun saariston ja Nadin väliä. Oltiin hankittu kaiken tarpeellisen sisältävä Bula Combo Pass, johon sisältyi siis viikon rajaton matkustaminen Flyerillä, kuuden yön majoitukset ja kolme ateriaa päivässä. Normaalioloissa tuon tyyppinen systeemi olisi melko epätyypillistä meille, mutta näin täällä selvästi toimitaan. Veneestä kun ei pääse edes poistumaan ellei ole buukannut majoitusta saarella olevasta resortista. Ja suurimmalla osaa saarista on vain muutama majoituslaitos. Eli maassa maan tavalla.
Superhypercombopassi tuntui kuitenkin toimivan suht hyvin; valittiin resortti mihin oltiin ajateltu mennä, Flyerin majoitustiski ilmoitti sen olevan täynnä, valittiin toinen ja buukkasivat meidät sinne. Kouraan kuusi majoituskuponkia ja kaksi raikuvankeltaista venepassia. Toistaiseksi kaikki hyvin.
Matka Navitin saarelle noin Yasawas-saariryhmän keskivaiheille kesti pari tuntia, ja ajasta suurin osa meni tosiaan noiden passien ja muiden paperihommien selvittelyyn. White Sandy Beachiin jäi meidän lisäksemme muutama muukin turisti, ja tervetuliaislaulujen ja bula-tervehdysten jälkeen päästiin sitten näkemään minkälainen asumus tällä kertaa oli tarjolla. Oltiin varattu dormitoriopaikat jotka sijaitsivat melko uudessa rakennuksessa jossa oli lisäksi iso kuisti suoraan merelle. Ei pöllömpää. Meidän lisäksemme kerrossänkyihin majoittui pari ruotsalaista tyttöä, jotka olivat kyllä varmasti ujoimmat ja/tai epäsosiaalisimmat ruotsalaiset jota olen koskaan tavannut.
Tervetuliaisjuomina tarjottujen kookoshedelmien ja lounaan jälkeen olikin taas sen ei-minkään -tekemisen aika, eli rasvaa pintaan ja rannalle. Blogi tulee varmaan olemaan melko yksipuolinen seuraavien päivien osalta; rannalla, riippumatossa, syömässä, rannalla, veneessä, jne.
Illallinen tarjoiltiin auringon laskiessa, ja koska ranta on aivan suoraan länteen, oli näkykin sen mukainen. Ruokailun jälkeen oli jälleen vuorossa fijiläisiä tansseja ja fun games. Tällä kertaa musiikissa oli mukana hieman enemmän diskobiittiä ja kaikilla tanssijoilla kaislahameet, mutta muuten show oli jo melko tutun oloinen. Ihan mukavaahan noita on nähdä ja tutustua sitä kautta kulttuuriin, mutta hieman sitä ajatteli että näinköhän näitä on katsottava joka ikinen ilta. Tällä kertaa shown varasti kuitenkin yhden työntekijän poika, noin viisivuotias heppu joka huiski täysillä omassa kaislahameessaan ja yritti kovasti pysyä aikuisten miesten perässä.
Peli- ja leikkiosiossa illan ohjelmassa oli vuorostaan paritanssien suoritettu musical statues (kun musiikki loppuu on jähmetyttävä paikoilleen) ja samoilla paikallinen&turisti -pareilla kisailtu leikki, jossa piti tietyillä komennoilla joko nostaa pari reppuselkään, syliin tai istua polvelle. Ei siinä muuten mitään, mutta fijiläisparini Danny oli jo vetänyt tunnin verran perinteisiä tansseja trooppisessa illassa ilman paitaa, eikä oma käsitykseni hauskanpidosta ole ihan hyppimistä käskystä vieraan miehen hikiseen selkään. Ei se nyt niin kamalaa ollut, mutta sanotaanko niin että kun ”kaaduin” kaikessa tohinassa hiekalle, joka johti sitten meidän diskaamiseemme kisasta, ei se ollut ihan vahinko.
Esityksen jälkeen vuorossa oli vielä rannalle pystytetty nuotio, mutta me livistimme siinä vaiheessa nukkumaan, eikä meno kyllä kuulostanut hirveän railakkaalta. Jo ihan muutaman illan jälkeen alkaa tuntua hieman ristiriitaiselta se, että kaikki resortit ilmeisesti tekevät kaikkensa hauskan illan eteen, mutta eivät oikein osaa lukea sitä kiinnostaako vieraita kyseinen ohjelma. Täälläkin vieraita oli alle kymmenen, ja suurin osa oli nähnyt shown jo edellisenä iltana, eli tunnelma oli ajoittain hitusen vaivaantunut kun kukaan ei kuitenkaan kehdannut suoraan kieltäytyä meitä varten kokoon laitetuista esityksistä.
Tänään aamusta tajusimme että eilen pestyt pyykin olivat saaneet öisen sateen ansiosta lisähuutelun pyykkinarulla, ja olivat siksi vielä aivan vettä valuvia, ja niinpä tämä viimeistään sinetöi päätöksemme jäädä Navitille vielä toiseksi yöksi. Ei muuta kun taas yksi kuponki respaan ja sillä selvä. Ja ottamaan aurinkoa terassille. Ja välillä varjoon riippumattoon.
Iltapäivästä kun oli taas nousuveden aika, skarpattiin sen verran että kaivettiin jälleen snorkkelit esiin ja käytiin tutkimassa lähiriuttaa ja kurkkimassa näkyisikö haita. Mana Lagoonissa nähtiin nimittäin musteväisiä riuttahaita ihan rannassa, mutta kyseinen monsteri ei ollut vielä tullut snorklatessa vastaan. Tämä kerta oli hieman onnistuneempi kuin edellinen, sillä riutta oli hieman eläväisempää, mutta näkyvyys silti tuulen ja nousuveden takia melko heikko. Haita ei havaittu.
Alkuillasta rento meininki jatkui, eikä ennen päivällistä ollutkaan muuta tekemistä kuin jutella uuden itävaltalaisen kämppiksen kanssa ja miettiä tuloksetta mille saarelle sitä huomenna siirtyisi. Seitsemän paikkeilla tuijoteltiin jälleen auringonlaskua ja syötiin riisiä ja erilaisia curryja; chicken, fish and tuna. Ihan hyvää oli.
Ruokailun jälkeen alkoi nurkissa vilkkua jälleen kaislahameita, ja jouduimme toteamaan että tämänkin illan ohjelmaan kuului perinteisiä tansseja, pelejä ja leikkejä. Itseäni ei kiehtonut yhtään toinen ilta hikisissä tunnelmissa ja eikä Tomppakaan nyt ihan riemusta hyppinyt, ja niinpä päätimme livistää paikalta ennen esityksen alkua. Käveltiin hiljalleen rannan toiseen resortiin, käytiin ostamassa pari pulloa vettä ja tallusteltiin hiljalleen rantaa rapuja jahdaten takaisin kämpille. Muuten loistokas suunnitelmamme välttää tanssishow kaatui siihen että kämppis oli laittanut dormin oven lukkoon eli piti kuitenkin lähteä hakemaan häneltä avain ja altistaa itsensä showlle. Katseltiin muutaman tanssin verran esitystä, mutta itse livistin pian raukkamaisesti paikalta kirjoittamaan tätä blogia ja jätin Tompan edustamaan.
Hauskanpito kuului jatkuvan vielä tunnin verran ja sen jälkeen viriteltiin nuotiota rannalle. Vaikka suuri osa vieraista ilmeisesti pelasi mieluummin korttia. White Sandy Beach Resortissa on muuten kaikki kohdillaan, mutta harkitummalla ohjelmalla paikka voisi olla hyvän sijaan tosi hyvä. Eli ei valitettavaa mistään vakavammasta aiheesta, no problem, sega na leqa, kuten tällä sanotaan.
Huomenna hypätään jälleen pohjoiseen suuntaavaan Flyeriin ja siirrytään saaristoa ylöspäin, mille saarelle, mihin resortiin ja minkälaisiin tansseihin, jää nähtäväksi.
Inni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti