Kia ora! Aucklandissa siis ollaan, eli onneksi kaukana murentuneesta Christchurchista. Hurjaa uutiskuvaa tulee telkkarista, sillä kaikki rakennukset ja kadunkulmat ovat ihan tuttuja, eihän siitä ole kuin muutama viikko kun oltiin siellä. Lisäksi kuultiin että Stonehurstin hostellialue, jossa yövyttiin viimeksi, on romahtanut ja ainakin yksi ihminen siellä kuollut. Huhhuh. Toivottavasti ei jatku tämä meininki, että aina ennen kuin me ollaan lähdössä jostain maasta, julistetaan kansallinen hätätila.
Maanantaina oltiin siis jo heti aamusta Coromandelin niemimaalla Hot Water Beachin liepeillä, mutta koska tuo outo geothermaalinen ilmiö oli luvassa vasta laskuveden aikaan iltapäivällä, oli meillä oikeastaan koko päivä aikaa odotteluun. Syötiin siis aamiaista kaikessa rauhassa leirintäalueella katsellen mitäpä muutakaan kuin paikallista TV-Shopia (ei tule maanantaiaamunpäivänä täälläkään mitään telkkarista) ja poistuttiin paikalta vasta puolen päivän jälkeen.
Ja koska vieläkään sinne rannalle ei voinut mennä kaivamaan, päätettiin poiketa viereisessä Hahein kylässä, jossa asukkaita on talvella 290 ja kesällä 7 000. Eli valtavasti taloja, mutta vain yksi kauppa, joka selvästi tuntui toimivan myös postina/pankkina/videovuokraamona/ravintolana ja huoltoasemana. Meillä oli onneksi Bertassa lounastarpeet mukana, ja asetuttiinkin rannan tuntumaan kokkailemaan ja tankkaamaan ennen iltapäivän kaivuoperaatiota.
Itse Hot Water Beachille suunnattiin kolmen maissa, ja rannalla näkyikin olevan jo melkoinen määrä porukkaa viuhtomassa lapioineen. Mekin toki vuokrasimme lapion ja liityimme joukkoon iloiseen. Ja olihan se omituista. Jo muutaman lapiollisen kaivuun jälkeen kuoppa alkoi täyttyä maan alta pulppuavasta vedestä joka ei ollut pelkästään lämmintä, vaan ihan oikeasti kuumaa. Koetettiin kunnon hiekkalaatikkoinsinööreinä myös viritellä kuoppaamme kanavia jotka toisivat merestä hieman viileämpää vettä sekaan, mutta se idea ei ollutkaan käytännössä ihan yhtä hyvä kuin ajatuksena. Joka tapauksessa, lilluteltiin jalkojamme jonkin aikaa ikiomassa kuumassa lähteessä, olisi varmaan pitänyt malttaa odottaa pidempään että vesi olisi viilentynyt sen verran että siinä olisi voinut ihan makoilla, kuten jotkut tekivät.
Lapioinnista riitti riemua tunnin verran, jonka jälkeen otettiin saman tien suunta kohti Aucklandia. Illaksi päädyimme Thames-nimisen kaupungin laitamille luonnonpuistoon jossa oli peräti kahdeksan leiriytymisaluetta joista asetuimme toki heti ensimmäiselle mahdolliselle. Vähän nolottaa kun ei olla tosiaan aina maksettu niitä leiriytymismaksuja, vaikka ovatkin hyvin kohtuullisia, ja niillä kuitenkin pidetään yllä tosi hyviä palveluita ympäri maata. Yritän uskotella itselleni että koska ollaan täällä kuitenkin melko pitkään, niin tuodaan muuten perusturistia enemmän rahaa paikalliseen talouteen, mutta aika köykäistä lohdutteluahan tuo on.
Illalla viritettiin pitkästä aikaa jälleen Paavo Pallogrilli tulille ja saatiinkin aikaan todella herkullinen pihvi-illallinen. Ja kulutettiin viimein loppuun se kahdenkymmenen kilon säkki niitä maailman huonoimpia kivihiiliä. Jei.
Tiistaina matka jatkui Aucklandiin, jonne oli Thamesista vielä noin sadan kilometrin matka, joka taittui kuitenkin nopeasti ihan kunnollista moottoritietä pitkin. Lähiöissä pysähdyttiin vielä outlet-ostarille lounaalle ja samalla katsastamaan nopeasti olisiko saatavilla uudet bikinit Fijiä varten, edelliset kun alkaa olla jo niin virttyneessä kunnossa. Yleensähän uikkareiden ostaminen ei ole nopeaa eikä helppoa, mutta nyt oli kai jonkun naistenlehden shoppailuhoroskoopin mukaiset tähdet oikeassa jonossa tai jotain, kun löytyi kahdet. Ja kympillä. Mahtavaa.
Illemmalla karautettiin sitten Bertalla ihan Aucklandin keskustaan ja parkkiin ihan Sky Towerin viereen. Paikallinen torni on muuten korkein koko eteläisellä pallonpuoliskolla, ja näyttää ihan pystyssä sojottavalta injektioruiskulta. Syy tähän välivisiittiin kaupungissa oli illallissuunnitelmat Tervojen kanssa, jotka ovat myöskin maailmanympärysmatkalla, ja sattuivat samaan aikaan samaan paikkaan. Matkakokemuksia ja muita kuulumisia vaihdettiin malesialaisessa ravintolassa ja kauhisteltiin tietysti yksissä tuumin Christchurchin tilannetta.
Ja koska Bertalla oli melko hyvä parkkipaikka jossa se voisi olla aamuun asti, mentiin vielä kulmapubiin parille tuopille ja seuraamaan koko illan jatkunutta uutislähetystä maanjäristyksestä. Onneksi meidän tutut Christchurchissa olivat kaikki ehjinä ja turvassa. Puolenyön tienoilla luikittiin sitten kunnon urbaaniselviytyjinä Berttaan nukkumaan ja huristettiin pois aamulla ennen kahdeksaa, eli ennen kuin parkkimittariin olisi pitänyt laittaa rahaa.
Aamiaista nautittiin mahtavasti nimetyssä One 2 One -kahvilassa Ponsonbyn kaupunginosassa, joka tuntuu täällä olevan se joka paikasta haettu hipsterihubi. Matkaa ei kuitenkaan päästy vielä jatkamaan, sillä koska olin ulkoilmaelämän tuoksinassa lennättänyt viimeisen piilolinssini tuuleen, oli hankittava uusia. Tai olisi niitä muutenkin pitänyt hommata.
Olin jo kysynyt muutamilta pikkukaupunkien optikoilta mahdollisuudesta ostaa linssejä, mutta saanut vaan vastaukseksi paasausta uusiseelantilaisesta reseptistä ja tiedon että ei heillä niitä kuitenkaan ole varastossa. Eli kaikki toivo oli nyt Aucklandin isommissa optikkoliikkeissä. Käveltiin ensimmäiseen, ja myyjä kertoi että heillä myydään enimmäkseen rillejä, mutta jos menisin heidän toiseen liikkeeseensä, niin Rochelle-niminen piilolinssiasiantuntija auttaisi mielellään. Kun päästiin paikalle, oli ensimmäinen myyjä jo soittanut heille asiasta, ja tarkistettuaan varastonsa pyysivät tulemaan iltapäivällä uudestaan, niin heillä olisi linssit valmiina. Loistavaa palvelua, vaikka mukana olikin vain ryppyinen Instrun resepti vuodelta 2008.
Kulutettiin muutama tunti keskustan kaduilla ja puistoissa, ja heti kun sokealle myyrälle oli saatu lisää apuvälineitä, lähdettiin suorinta tietä Aucklandista pohjoiseen. Oltiin suunniteltu katsastavamme vielä Pohjoissaaren pohjoisosan Bay of Islands ja mahdollisesti jopa pohjoisin kärki Cape Reinga, mutta matkaväsymys otti tässä vaiheessa voiton. Bay of Islands on yksi maan suosituimpia kohteita, mutta oltiin kuultu hieman varoittelua siitä että se saattaa olla myös aivan yliarvostettu. Cape Reinga, ja Tasmanianmeren ja Tyynen Valtameren kohtaamispaikka kuulostivat jännittäviltä, mutta koska oli jo keskiviikkoiltapäivä ja kartan laskurin mukaan matkaan pohjoisimpaan kärkeen menisi ainakin kahdeksan tuntia, päätettiin se jättää myös väliin. Takaisin Aucklandissa kun piti olla jo perjantaina.
Päädyttiin siis lähimpään vaihtoehtoon, Shakespearin luonnonpuistoon noin 40 km Aucklandista ylöspäin. Edelleenkin on epäselvää mistä tuo kirjoitusvirheeltä vaikuttava nimi tulee. Paikka oli kuitenkin erinomainen, ja selvästi suosittu kiteboarding-paikka, sillä juuri ennen auringonlaskua rantavesissä huristi parikymmentä lautailijaa. Yöksi alueelle ei jäänyt meidän lisäksemme kuin viitisenkymmentä luokkaretkeläistä jotka heiluivat taskulamppuineen pitkin metsiä. Niin, ja vaelteli puistossa vielä villejä riikinkukkoja, ei ihan niin hyvin säilyneitä kuin Korkeasaaressa.
Torstaina ei pidetty sitten mitään kiirettä, makailtiin auringossa lueskellen ja siivoiltiin vähän Berttaa palautuskuntoon. Välillä käytiin lähikylällä lounaalla ja kirjastossa netissä, ja palattiin sitten puistoon tekemään ei-mitään.
Seuraavana aamuna oli sitten kunnollisen loppusiivouksen aika, eli kaikki kamat ulos Bertasta, mukaan lähtevät rinkkaan ja roskiin menevät pussilakanasta askarreltuun jätesäkkiin. Pakko sanoa että ei ollut enää ihan niin haikea fiilis kun muinoin Swarlosta siivotessa, ilmeisesti ihmisen autossa asumisellekin on hyvä laittaa joku raja. Meillä se on näköjään vähän yli kolme kuukautta.
Eli Berttaa lähdettiin palauttamaan ihan hyvällä mielellä, ja päätettiin jättää vielä ”paskoja vihanneksija” -teksti seuraavan käyttäjän iloksi. Heitettiin ensin rinkat hostellille ja etsittiin sen jälkeen Wickedin Aucklandin toimisto jostain teollisuusalueelta, josta sompailtiin sitten paikallisjunalla takaisin keskustaan. Tai juna on ehkä liikaa sanottu perienglantilaistyylisestä raidebussista joka jurnuttaa hirveällä metelillä kerran tunnissa keskustaan. Noh, päästiin kuitenkin perille.
Cosy Kiwi -hostelli on ihan keskustassa, ja meillä on jopa oma huone. Vaikka huonekin on oikeastaan liioittelua, väliseinillä erotettu nukkumakoppi jossa katonrajassa parinkymmenen sentin aukot käytävälle. Joka tapauksessa, suihku toimi ja se oli tässä vaiheessa tärkeintä. Illansuussa mentiin sitten kaupungille pyörimään ja paikallisesta thaikiskasta saatiin vielä hyvät edustajat meidän suosikkiruoista, eli tom yam -keitosta ja massaman currysta. Ja Auckland vaikutti muutenkin ihan mukavalta kaupungilta.
Illalla vielä kellaripubissa katsottu Liverpool-Sparta -ottelu, ja viereisessä Father Ted -pubissa esiintyneen akustisen duon ihastelu, ja ensimmäinen Auckland-päivä alkoi olla siinä. Jostain syystä iskenyt hillitön väsymys sai siis vetäytymään nukkumaan jo ennen kymmentä.
Tänään oltiin liikkeellä hyvissä ajoin ja Father Tedin viereisessä Remedy-kahvilassa saatiin erinomaista kahvia jota tulikin nautittua ihan useampi kupillinen. Samalla tutkittiin mahdollisuutta mennä johonkin parhaillaan meneillään olevan Documentary Edge -leffafestivaalin näytökseen, tarjolla oli dokkaria laidasta laitaan, mukana myös suomalainen Steam of Life. Eli Miesten vuoro.
Pääkatu Queen Streetiä eteenpäin tallustellessa huomattiin illalla olevan tarjolla myös Auckland Fringe-poikkitaidefestariin liittyvää stand-upia. Eli leffa sai kilpailijan. Vaelleltiin läntisten kaupunginosien poikki jotka olivat täynnä secondhand-kauppoja ja kahviloita ja muutenkin mukavannäköistä seutua. Viihdyttiin Ponsonbyn kulmilla sen verran hyvin että kallistuttiin illan standupin puolelle, sillä leffaa varten olisi pitänyt jurnuttaa taas raidebussilla hieman keskustasta ulos. Ja esiintyjän lisänimi on Pervert. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono juttu.
Muuten täällä on kovasti End of summer -alennusmyyntejä ja muuta back to school -meinikiä, eli vuodenajoista ollaan jo ihan iloisesti sekaisin. Huominen vielä heilutaan Aucklandissa, ennen kuin siirrytään hengailemaan lentokentälle ennen aikaista aamulentoa Nadiin. Rantaelämä täältä tullaan!
-Inni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti