Viimeinen viikonloppu ennen Hetin saapumista piristämään retkuettamme vietettiin käytännössä kokonaan Collingwoodissa ja Fitzroyssa. Ja hyvä niin, koska vaikka hostelli oli erittäin homeinen, eikä muutenkaan mitenkään priimakondiksessa, alueet ovat ehdottomasti Melbournen mageimpia ja mitäs sitä turhaan minnekään tylsemmille kulmille liikkumaan. Sitäpaitsi, Collingwood Accomodationsin hulvaton party-hostelli ja sen asujaimisto oli jo alkanut tulla tutuksi ja hyvän ja yhteisöllisen viikonloppumeiningin takia oli ihan perusteltua maksaa muutama ylimääräinen dollari per yö ja siirtyä keskustan halvempaan All Nations-hostelliin vasta seuraavalla viikolla.
Perjantaina kelit alkoivat vihdoin parantua ja koko päivä meni käytännössä lähipuistossa makaillessa ja kirjaa lukiessa. Pitkästä aikaa ulkona uskalsi olla ihan t-paidassa, eikä tuulikaan enää tuntunut niin suoraan Etelänavalta puhaltavalta kuin aikaisemmin viikolla. Ehkä se kesä tästä nyt vihdoin alkaa. Illalla käytiin toki blokkaamassa juhlatarpeita paikallisesta bottle shopista (Brunswick Streetin alaosassa kaupungin halvin sixpack) ja suunnattiin hostellin common roomiin aloittelemaan kekkereitä.
Meidät poislukien, kaikki muut Collingwood Accomodationsin asukit ovat duunissa muuttohommissa, kahvilassa, raksalla ja kuka missäkin hanttihommissa ja koska työviikko oli takana, tuntui koko hostellin väki olevan railakkaalla juhlatuulella. Hollantilaiset virittelivät tietysti raivostuttavaa puukenkähumppaansa stereoihin ja se mestan ainoa rankalais-italialainen pariskunta hiimuili nurkissa mahdollisimman epäsosiaalisina kuten yleensä, mutta muuten kaikki olivat mukana kekkereissä.
Railakasta etkoilua jatkui puoleen yöhön asti, kunnes päätettiin lähteä katselemaan Collingwoodin perjantaimeininkejä ihan paikan päältä. Ensimmäisenä suunnattiin jo pari viikkoa sitten tutuksi tulleeseen Labor In Vainiin muutamalle. Mesta on mukava pubin ja diskon ristisiitos ja pari tuntia menikin ihmisiä katsellessa; viereisessä pöydässä huomattavan isokokoinen naisihminen osasi kaikkien räppibiisien kaikki sanat ja esitti niitä erittäin aggressiivisesti huitoen ja huutaen puolta pienemmälle miesseuralaiselleen. Kundi tuntui olevan aidosti paniikissa tyttöystävänsä upotessa illan edetessä yhä syvemmälle gangsta-maailmaansa. Heidän iltansa luultavasti päättyi jonkinlaisiin väkivallantekoihin. Viereisessä pöydässä, toisella puolella taas periaasialainen mimmi (osaan näyttää nätiltä ja hymyillä, mutta en liiku koko illan aikana tuoliltani mihinkään, enkä sano mitään) oli treffeillä jonkun italiaanokundin kanssa ja mukana oli tietysti myös tytön äiti. Tässä kolmikossa kundi yritti silminnähden kaikkensa viihdyttääkseen nyrpeää äitimuoria ja sitä kautta nuorempaa tyttöä, tietysti heikoin tuloksin. Hulvatonta perjantaikomediaa oli tarjolla siis joka puolella.
Pari tuntia näitä kahta esitystä seurattuamme päätettiin vaihtaa kapakkaa aikaisemmin päivällä scoutattuun Rochester Hoteliin, jonka seinissä roikkuvista julisteista päätellen, musiikin olisi pitänyt olla piirun verran sekalaista gangsta-rappia tyylikkäämpää. Arvaus osuikin oikeaan, sillä saman tien kun kävelimme ovesta sisään, kuuluivat dj-kopin suunnalta The Hivesin ”Walk Idiot Walkin” alkutahdit ja Howling-Pelle Ahlqvistin tuttu ”kovaa ja korkealta”-lauluääni. Setti jatkui mm. Joy Divisionilla, Maximo Parkilla ja Kaiser Chiefsillä, eikä biisivalinnosta siis ainakaan voinut valittaa. Oikeastaan ainoa asia, joka piti meidät poissa raivokkaista pystyepilepsiatansseista, oli aitoon brittityyliin täysille väännetty volyymi; äänenpaine tuntui tanssilattian ulkopuolellakin ihan fyysisesti iholla, eikä kaltaisellani kuulovauriopotilaalla ollut ilman korvatulppia mitään asiaa lähellekään skobeja. Varmaan toisaalta ihan hyväkin juttu. Onnistuin kai kuitenkin näyttämään ihan asiantuntevalta musadiggarilta, koska jotkut tulivat kyselemään olenko mahdollisesti lauantai-iltana samassa paikassa soittava dj. Go figure.
Rochester sulkeutui kolmen aikoihin ja kuinka ollakaan, hostellilla olivat bileet vielä täysillä käynnissä. Hollantilaishumppa raikasi ulos asti ja ilmeisesti edellisen paikan dj-kyselyistä rohkaistuneena valtasin vanhemman valtiomiehen oikeudella englantilaisen Chrisin kanssa, iPod-telakan etumaaston ainoastaan hyvän musiikin soittamiseen. Eipä siinä kyllä ollut edes puukengillä vastaan sanomista ja singalong-hittejä soiteltiinkin yllättäen reippaasti yli aamukuuden.
Vähemmän yllättävästi, lauantai alkoi vasta iltapäivän puolella. Fiiliksiä kuvatakseni kirjoitan seuraavassa auki jonkun kanadalaisen hemmon kanssa käymäni kaurismäkeläisen keskustelun television edessä;
(Kaksi miestä, kanadalainen ja suomalainen, istuvat tyhjien pullojen, kaatuneiden lasien, täysinäisten tuhkakuppien ja hajalle tallottujen viinilaatikoiden keskellä sohvalla ja katsovat silminnähden huonovointisina television laukkakisaohjelmaa.)
-Puolen tunnin hiljaisuus-
Kanadalainen: ”Are you a fan of horse racing?”
Suomalainen: ”No.”
-Kymmenen minuutin hiljaisuus-
Kanadalainen: ”Me neither.”
-Puolen tunnin hiljaisuus-
Todellisuuden sirpaleet saatiin vihdoin iltapäivällä kasaan ja suunnattiin päiväkävelylle Collingwoodiin. Ilmat alkoivat tosiaan parantua, eikä ulkona enää tarvinnut edes rotsia. Ihan siistiä, koska tällaisessa urbaanimmassa ympäristössä on oikeastaan aika nihkeää laittaa joka päivä samat kledjut (sama rotsi, samat housut, samat kengät) päälle, nyt sentään oli mahdollisuus pukeutua esimerkiksi eri paitaan kuin edellisenä päivänä ja siten siis näyttää hieman erilaiselta ulospäin. Mitä turhamaisuutta!
Jokatapauksessa, viimeiset krapulaoireet hukutettiin Brunswick Streetin Souvlaki Kingin kreikkalaistuutteihin ja suunnattiin takaisin hostellille vakaana aikomuksena viettää iltaa hieman rauhallisemmin kuin edellisenä päivänä. Homma osoittautui kuitenkin luultua vaikeammaksi, koska illan ohjelmassa olivat jonkun saksalaistytön puolilaittomat läksiäiskemut jossain varastossa ja tietysti koko hostellin väki oli suuntaamassa mestoille. Niinpä siis eilisiltaiset kemut ikäänkuin luontaisesti jatkuivat. Itse juhlapaikan tarkat koordinaatit eivät olleet kuitenkaan täysin selvillä, eikä homma muutenkaan tuntunut olevan aivan parhaalla mahdollisella tavalla organisoitu; pääpromoottori Paul sammui puolen yön maissa ja oikeastaan kaikki ”tiesivät” juhlien olevan vähän eri osoitteissa eri puolilla kaupunkia. Vielä kun lähdön tekeminen venyi lopulta yli kahteen asti yöllä, päätettiin meidän tiimissä jättää muutamien muiden tapaan koko homma väliin ja vetäytyä ennen aamun koittoa goisaamaan. Sitä paitsi, ”warehouse party” nyt vain sattuu kuulostamaan niin paljon jonkinlaisilta reiveiltä, ettei meillä instrumentein soitetun musiikin ystävillä ollut alunperinkään aivan valtavasti mielenkiintoa kemuihin osallistumiseen. Juhliin lopulta lähteneet olivatkin sitten ajelleet epätoivoisina takseilla ympäri Melbournea, eikä suurin osa porukasta ollut ikinä löytänyt perille, eli eiköhän me tehty lopulta ihan oikea valinta.
Sunnuntai valkeni siis vähän vähemmän pirstaleisena kuin lauantai ja Smith Streetillä nautitun vietnamilaislounaan jälkeen suunnattiin keskustan suosikkimestaan, eli kirjaston nurmikolle hengailemaan. Koska viikonloppu meni kuitenkin enemmän tai vähemmän juhliessa, oli fiilis aika flegmaattinen, eikä päivän aikana saatu suoritettua oikeastaan mitään sen kummempaa. Eikä sitä nyt aina pidäkään niin energinen olla. Illalla mentiin kuitenkin Sothern Crossille vastaanottamaan Hettiä Australian ihmemaahan, mutta koska mitään sen kummempaa tervetuliaisseremoniaa ei enää sunnuntai-iltaan saatu aikaiseksi, suunnattiin viettämään viimeistä yötä epäluonnollisen hiljaiseen Collingwood Accomodationsiin. Ilmeisesti muidenkin silmäluomissa hieman painoivat viikonlopun pahat teot.
Maanantaina olikin sitten viikon yhtäjaksoisen asustelemisen jälkeen vihdoin aika vaihtaa maisemaa ja kirjata itsensä ulos kotoisasta CA:sta. Ainoana ongelmana lähdön tekemiselle oli se, ettei mestan anarkistista hippiomistajaa näkynyt missään, eikä paikalla siten siis ollut ketään kenelle olisi voinut luovuttaa rahaa vastineeksi katosta päänsä päällä. Sälli hortoili paikalle vasta joskus puolen päivän maissa ja omaan omituiseen tyyliinsä suoritti paperille sellaiset laskutoimitukset, että loppusummaksi saatiin n. ¼ vähemmän kuin olisi pitänyt. Kyllähän se tietysti meille kelpasi ja reput nostettiin taas selkään ja suunnattiin kohti keskustaa. Seuraavat viisi yötä oli varattu meille jo tutuksi tulleesta All Nationsista, joka vaikkakin on hieman tylsempi kuin Collingwood, on kuitenkin hieman halvempi ja siten budjettimatkaajan valinta.
Koko maanantaipäivä käytettiin pienimuotoiseen turisteiluun, koska olihan Hetillekin pakko esitellä Federation Square ja muut keskustan nähtävyydet. Ja tietysti oli aivan pakko syödä lounaaksi makkarasushia kirjaston nurmikolla auringonpaisteessa, sekä juoda kahvia joenrannan Wharf-baarissa. Hetin frendi, Helena, joka on asunut Melbournessa tammikuusta asti, hengaili mukana paikallisoppaana ja onnistui tietysti esittelemään muutamia sellaisia mestoja mitä ei oltukaan Innin kanssa aikaisemmin löydetty. Esimerkiksi AC/DC Lanen graffitigalleriat olivat kyllä helvetin komeita ja kerta toisensa jälkeen tulee Melbournen erittäin eläväistä katutaidekulttuuria seuratessa mieleen, että miksei Helsingissäkin voisi olla yhtä värikästä edes jossain. Kyllä sitä harmaata betonia varmaan olisi ihan tarpeeksi, vaikka jonkun seinän pyhittäisi spraymaalikriminaaleillekin.
All Nationsissa oli ohjelmassa maanantai-illan kunniaksi ilmaista viininmaistelua ja kevyen viinittelyn jälkeen suunnattiin illalliselle Fitzroyhin. Kaikki normaalisti eläväiset mestat olivat yllättävästi kiinni, mutta onneksi jostain suhteellisen tyylikkäästä ruokalasta saatiin vielä iltapalaa tilattua. Kuulumisten vaihtoa jatkettiin vielä Brunswick Streetin Working Man’sin maanataiklubilla, Kitessa, jossa tarjolla oli halvinta olutta mitä tällä mantereella on tähän mennessä nähty. Musapuolikin toimi ja meno oli maanantaiksi yllättävän hyvää. Harmittavasti kuitenkin missattiin illan bändi ja muutaman kahden taalan Carltonin jälkeen päätettiin suunnata takaisin keskustaan goisaamaan. Ei kuitenkaan yhtään hassumpi päivä.
Tänään suunnattiinkin sitten heti herätyksen jälkeen turistikierroksen seuraavaan kohteeseen; St. Kildaan. Mehän käytiin Innin kanssa ihan ensimmäisinä päivinämme Melbournessa St. Kildassa pyörimässä, mutta silloin alle kymmenen astetta ja jäätävä tuuli estivät tehokkaasti suuremman rantabulevardista nauttimisen. Kaikesta näki kyllä että mesta olisi varmasti loistokas jos säät vain olisivat kohdallaan, mutta vielä muutama viikko sitten asia ei tosiaankaan näin ollut. Noh, tänään auringonpaiste pilvettömältä taivaalta ja 27 plusastetta pitivät huolen siitä, ettei jäätymisestä ollut vaaraa ja oikeastaan koko päivä kuluikin mukavasti rannan tuntumassa makaillessa. Auringonpaisteesta johtuen, ei tällä kertaa laiturin kivien koloissa näkynyt pingviinejä, mutta eivät nekään nyt loppujen lopuksi NIIN mielenkiintoisia ole; antaa sen auringon vaan paistaa. On tätä nyt tässä jo hetki odotettukin.
Iltapäivän kääntyessä illaksi puskettiin takaisin keskustaan skruudaamaan ja käytiin vielä suorittamassa Myers-tavaratalon viime viikolla avatun jouluikkunan katsastus. Vähän kuin olisi Stockan edessä seisoskellut, paitsi että koko päivä oli juuri vietetty ilman paitaa rannalla ja lämpöä oli edelleen melkein kolmekymmentä celciusta. Todella omituinen fiilis kun nyt näin tarkemmin asiaa ajattelee… näihin kuviin, näihin tunnelmiin…
-Tomppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti