Tompan edellinen kirjoitus päättyikin siihen että tarkoitus olisi vielä mennä katselemaan telkkaria hostellin yhteistiloihin, ja sinnehän me mentiin, halpa viinipullo kainalossa. Oli muuten pakattu vielä jenkkileffoista tuttuun tyyliin ruskeaan paperipussiin. Pint on Puntin pubihostellin yhteistilat olivat kuitenkin sen verran kapiset (eli pienet ja ahtaat) että aloimme tosissamme pohtia majapaikan vaihtamista jonnekin keskustammaksi tai edes muuten vain muille seuduille ja varsinkin kun ilmat eivät vielä ole aivan huippulämpimät, eivät St.Kildan rantabulevardi ja muut ranta-aktiviteetit houkuta aivan niin paljon.
Tiistaina lähdettiin kuitenkin vielä liikkeelle Pintistä ja päivän turistikohteena olivat keskustan pohjoispuoliset kaupunginosat Carlton, Fitzroy ja Collingwood, jotka edustavat ns. coolia Melbournea. Tai näin meidän oli annettu ymmärtää. Ja tottahan se oli, alueet toivat mieleen ensimmäisenä Tukholman Södermalmin, toisena Punavuoren ja kolmantena oikeastaan minkä tahansa hipsterikaupunginosan. Carlton heti Melbournen yliopiston vieressä vaikutti hieman liian hienolta ollakseen mukavaa ja rentoa hengailuseutua, mutta mitä pidemmälle kohti Fitzroyta vaellettiin, sitä enemmän vastaan alkoi tulla vintage-vaateliikkeitä, kahviloita, levykauppoja, klubeja ja niin edelleen. Hauskaa oli myös se, että alue ei selvästikään ollut mikään pelkkä pillihousuisten ja hupiviiksisten urbaanien nuorten aikuisten yksityisalue, vaan vastaan tuli mummo jos toinenkin ja tyylikkäiden putiikkien välistä löytyi myös putkimiestä, hammaslääkäriä ja hautaustoimistoa. Lisäksi bongattiin useampikin kristillinen ”community center” ja jopa yksi vähäosaisten soppakeittiö. Että joka lähtöön tuntui olevan porukkaa ja mukava pikkukylän fiilis, saa nähdä onko meininki yhtä symppistä kun mennään paikalle uudestaan baarien ja klubien ollessa auki. Toivotaan niin. Niin ja viime sunnuntaina juhlittu ja blogissakin jo mainittu Australian ensimmäinen virallinen pyhimys Mary oli kotoisin juurikin täältä Fitzroysta. Jei.
Matkalla takasin St. Kildaan katsastettiin vielä puisto johon Kapteeni Cook oli raahauttanut mökkinsä kivi kiveltä Yorkshiresta saakka ja yritettiin käydä myös kaupungin torilla, Queen Victoria Marketilla, mutta se oli taas kiinni. Illalla vuorossa oli sitten jo aamusta asti suunniteltu osallistuminen hostellin pubivisaan jossa kyytipojaksi oli tarjolla myös kymmenen dollarin pihvejä. Visailua veti paikallinen hopeakettu nimeltään Funky Frankie, jonka kysymykset vaihtelivat lentokonemerkeistä australialaiseen kaapelitelevisioon, ja tuskin turha sanoa että emme voittaneet. Mutta eipä oltu viimeisiäkään, vaikka Funkkis pahoittelikin jälkeenpäin että ei tajunnut antaa meille normaaleja ei-aussien lisävinkkejä. Hupia tietokilpailun parissa riitti puolille öin ja viimeistä yötä Pintissä vietiin. En tiedä johtuiko sitten pihvin kanssa nautituista muutamasta viinilasillisesta vai mistä, mutta ensimmäistä kertaa ei palellut yöllä ollenkaan.
Keskiviikko alkoi sitten kamojen (joihin tällä hetkellä kuuluu myös kolme kiloa appelsiineja)survomisella jälleen rinkkaan ja majapaikan vaihdolla keskustaan. All Nations hostelli on aivan asemaa vastapäätä ja vaikka huone onkin kymmenen paikan dormitorio, on ns. omaa tilaa paljon enemmän kun edellisessä paikassa. Paikka on hieman rähjäinen, kuten varmaan maailman kaikki hostellit, mutta kaikkialla on siistiä ja rakennus on valtavan suuri ja huoneet korkeita ja tilavia. Paikan historiikista selvitin sen verran että rakennus on ollut aikoinaan ihan Melbournen komeimpia, mutta luisunut sitten rähjään ja unholaan. Ja olis muuten nyt myynnissä.
Pikkuhiljaa on kuitenkin alkanut tulla pakottava tarve suunnitella hieman tarkemmin tätä Australian osuutta ja koska ilmaista nettiyhteyttä saa täällä hakea kissojen ja koirien kanssa, päivä vietettiinkin Victoria State Libraryssa, joka on yksi näitä harvoja laitoksia joissa kyseinen lanitus on saatavilla. On muuten jotenkin todella outoa että täällä pääsee huonommin nettiin kun Laosissa.
Päivä kulutettiin sitten yllättävänkin tehokkaasti käyden läpi kaikki mahdolliset firmat jotka vuokraavat autoja ja matkailuautoja meidän tarpeisiin ja löydettiin myös muutama potentiaalinen vaihtoehto campervaneista joissa saataisiin yhdistettyä majoitus, keittiö ja kuljetus yhteen pakettiin. Todellinen budjettivaihtoehto siis, siitä puhumattakaan kuinka siistiltä pakuajeleminen Queenslandin rannoilla kuulostaa.
Illalla mentiin jälleen pubivisaan, tällä kertaa uuden hostellin alakerran Ubariin, jossa kisailua veti tismalleen nuoren ja vaaleatukkaisen Ozzy Osbournen näköinen heppu, jolle kisa oli selvästi hänen oma henkilökohtainen ”open mic nightinsa”, sen verran oli show-elementtejä mukana. Ensimmäisellä kierroksella piti tunnistaa hänen esittämänsä ”kuuluisat” elokuvalainaukset, jotka omaksi ärtymyksekseni koostuivat vain ja ainoastaan miesleffoista eikä itselläni, joka ei osaa Kalifornian kuvernöörin koko tuotantoa ulkoa, ollut mitään mahdollisuuksia tietää oikeita vastauksia. Mur. Toisella kierroksella piti sitten tunnistaa kitarariffit joita Ozzy Jr. soitteli kotikutoisen rokkitähden elkein. Tämä kierros meni paremmin, mutta ei missään nimessä mun ansiosta. Ja silti jäätiin jumboiksi. Ihan kiva ilta kuitenkin, vaikka vetäydyttiinkin heti visan jälkeen nukkumaan.
Tänään jatkettiin nörttiteemalla ja palattiin jälleen kirjastoon. Sitä ennen syötiin kuitenkin aamiaisleivät kirjaston edustalla auringonpaisteessa, jossa monet muutkin makailevat pitkin päivää, kuka syömässä, kuka vaan viettämässä kevätpäivää. En oo vielä oikein tajunnut että täällä on tosiaan kevät ja koulut loppumassa lähiaikoina, tai ainakin kaiken maailman luokkaretkeläisiä tuntuu olevan päivä päivältä enemmän katukuvassa. Lisäksi kaduilla pyörii noin 15-vuotiaita porukoita erilaisissa naamiaisasuissa, vielä ei ole kuitenkaan selvinnyt mihin tämä ilonpito liittyy. Myöskään ei ole selvinnyt mikä saa kunnon tytön pukeutumaan kuin strippari; on nimittäin nähty poliisia, palomiestä, Lumikkia ja jopa merirosvoa pikkutuhmissa asuissa.
Joka tapauksessa, tänään buukattiin sitten halvin saatavilla ollut campervan Sydneystä eteenpäin ja jos jonkinlaista lippua ja majoitusta tuleville viikoille, ja samalla alkoi muotoutua tuleva ohjelma. Lähdetään ensin ajelemaan Great Ocean Roadia Melbournesta länteen, jonka jälkeen koukataan Grampiansin kansallispuistoon kyttäilemään maisemia ja toivottavasti bongailemaan jotain paikallisia eläimiäkin (ei käärmeitä). Sitten takasin Melbourneen nappaamaan mukaan lisää matkaseuraa ja kohti Sydneytä ja autoseikkailuja.
Melbourne on tosiaan osoittautunut ihan kaikkien kuultujen kehujen arvoiseksi paikaksi, ja päätettiinkin olla täällä vielä viikonlopun yli. Hieman on nuhjuinen olo, kun liikkuu kaupungilla lähestulkoon samoissa reissuvaatteissa joka päivä, kun katukuva on pääsääntöisesti tyylikästä ja urbaania mutta ei se nyt niin haittaa, ja tänne tuntuu kuitenkin mahtuvan kaikenlaista kulkijaa. Huomioina olen laittanut merkille että yllättävän moni kulkee keskellä kaupunkia jumppavaatteissa, ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla tytöillä tuntuu olevan pitkä tukka. Sydneystä en ole kuullut ihan niin paljon kehuja, mutta katsellaan sitten mikä meininki siellä on sitten marraskuussa.
Huomenna käydään kenties katsomassa pari näyttelyä (ilmaista, tietty) ja varmaan poiketaan jälleen kerran sinne kirjastoonkin, josta kaikella todennäköisyydellä myös postaan tämän blogin.
-Inni.
ps. Melbournen on perustanut John Batman. Jostain syystä se naurattaa mua joka kerta.
pps. Fostersia täältä ei saa mistään. Koko juttu taitaa olla nerokas brändäyshuijaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti